Timo Soini kolkuttaa jo hallituksen ovea

8.9. 04:00

Perussuomalaisten kannatus on Helsingin Sanomien kyselyssä ylittänyt reilusti 10 prosentin rajan. Samalla puolue on tehnyt selvän eron vihreisiin.

Puheenjohtaja Timo Soini sanoo puolueen tavoittelevan 15 paikkaa. Todellisuudessa Soini esikuntineen haaveilee varmasti jo samanlaisesta suurvoitosta, jolla rötösherrajahtiin lähtenyt Veikko Vennamo selätti sekä vanhat puolueet että Yleisradion tietokoneen vuoden 1983 eduskuntavaaleissa.

Kannatuksen kasvun myötä perussuomalaiset ovat alkaneet potea myös hallituskipeyttä. Soinin mielestä hallitus ei vaalien jälkeen voi jatkaa nykyisellä pohjalla. Perussuomalaiset haluavat maahan joko sinipuna- tai punamultahallituksen, jossa perussuomalaisilla on vähintään kaksi ministeriä.

Varmasti moni äänestäjä näkisi ihan mielellään Soinin elinkeinoministerin pallilla. Perussuomalaistenkin pitää kuitenkin ensin voittaa vaalit.

Gallupkannatuksen kääntäminen vaalimenestykseksi on puolueelle haastava tehtävä. Tuoreen kyselyn mukaan vain joka kolmas perussuomalaisten kannattaja on varma siitä, että hän myös äänestää vaaleissa. Yhtä epävarmoja äänestäjiä on vain vihreiden kannattajissa.

Uudenmaan vaalipiirissä Soini vetää perässään eduskuntaan tuiki tuntemattomiakin nimiä. Helsingin vaalipiirissä omaa näkyvyyttä on esimerkiksi maahanmuuttokriittisillä Sampo Terholla ja Jussi Halla-aholla.

Hyvä kysymys on, ketä perussuomalaisten kannattajat esimerkiksi Kymen vaalipiirissä äänestävät? Mediaseksikkäitä ja valovoimaisia ehdokkaita ei ole näköpiirissä.

Matti Saarela

matti.saarela@esaimaa.fi

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Etelä-Saimaa: Timo Soini kolkuttaa jo hallituksen ovea

Perussuomalaisten kannatus on Helsingin Sanomien kyselyssä ylittänyt reilusti 10 prosentin rajan. Samalla puolue on tehnyt selvän eron vihreisiin. Puheenjohtaja Timo Soini sanoo puolueen tavoittelevan 15 paikkaa. Todellisuudessa Soini esikuntineen haaveilee varmasti jo samanlaisesta suurvoitosta, jolla rötösherrajahtiin lähtenyt Veikko Vennamo selätti sekä vanhat puolueet että Yleisradion tietokoneen vuoden 1983 eduskuntavaaleissa.

Lue koko uutinen:
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---P%C3%A4%C3%A4kirjoitukset/2010/09/08/Timo+Soini+kolkuttaa+jo+hallituksen+ovea/201019647625/66

(*) Pakolliset kentät

Keskustele

Blogit

Munnukka
Saimaan rannalla
Kielipuolen päiväkirja

Lähetä Estari

Lähetä mielipiteesi Etelä-Saimaan Estarit-palstalle. Kirjoita viestin alkuun ES KUUMAT ja välilyönnin jälkeen oma viestisi. Lähetä viestisi numeroon 13355. Viestin maksimipituus on 160 merkkiä. Viestin hinta on 0,40 euroa.

Palaute

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Lukijoiden kuvat