Kolumni: Puolet petäjäistä

29.7.2017 13:15

Huonoin kesä miesmuistiin. Kevät tuli myöhässä, eikä perusteellisen sadehuuhtelun jälkeen voi odottaa muuta kuin hallaa ja ennenaikaista talvea.

Nälkä on ollut tuttu vieras täälläkin.

Tämänhetkinen säätuska on pientä sen rinnalla, mitä koettiin 150 vuotta sitten. Silloinhan vuodenkierto oli niin sekaisin, että Taipalsaarelta ajettiin reellä Lappeenrantaan vielä kesäkuun puolella.

Kun sitten saapui se halla, perässä seurasivat nälkä, taudit ja kuolema. Suurina nälkävuosina 1866—1868 menehtyi pahimpien arvioiden mukaan jopa 200 000 suomalaista.

Irlantilaiset väittävät voittaneensa läntisen Euroopan kurjuuskilpailun, koska vuoden 1845 nälänhätä on heillä yhä keskeinen osa suurta kansallista kertomusta. Suomessa nälkävuodet on kuulemma unohdettu tarkoituksella, koska katastrofi sopii huonosti Johan Vilhelm Snellmanista ja hänen kehityshankkeistaan syntyneeseen kuvaan.

Nälkämuistomerkit saattavat meiltä puuttua, mutta asian ydin ei ole unohtunut. Ruuan loppumisen pelko on iskostunut syvälle suomalaiseen alitajuntaan.

Lautasen tyhjäksi syöminen ei ole muodikasta hävikintorjuntaa, vaan varautumista pahimpaan. Samasta lähteestä kumpuaa suomalaisten sitkeä taipumus ylipainoon.

Suuret nälkävuodet eivät koetelleet pahiten Kaakkois-Suomea, mutta nälkä on ollut tuttu vieras täälläkin. Ruuan puute nakertaa samalla lailla ruumista ja sielua, oli kyseessä sitten vuosi 1918, 1932, 1942 tai 2017.

Nousukauden huumassa tahtoo unohtua, etteivät leipäjonot ole kadonneet. Ne keillä on ankarin hätä, harvoin pitävät suurinta melua itsestään.

Aikaamme kuvaa hyvin keskustelu kouluruuan maksullisuudesta. Perimmäisenä tavoitteena on todennäköisesti siirtyminen kokonaan vellilinjalle ja lisäsäästöjen kerääminen vajaan kahden euron annoksesta.

Huonosti kuitenkin käy, jos mennään ruualla leikkimään. Saarijärven Paavot, jotka laittavat hyvinäkin vuosina leipäänsä puolet petäjäistä, jaksavat rakentaa isänmaata vain runoteoksissa.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan toimittaja.

Anne Kokkonen