Kolumni

Kolumni: Nimi taidetta pahentaa

17.7.2017 13:15

Kuuntelin taannoin suomenkieltä ja -kielioppia käsittelevää radio-ohjelmaa. Jakson aiheena oli taide ja tiede, tarkemmin ottaen niiden äidinkieliset termimme.

Näyttämöpuuha voisi purkaa sopivalla tavalla teatterin turhaa mystifiointia.

Asiantuntijavieraan mukaan sekä taide että tiede kärsivät sanoihin sisällytetystä d-kirjaimesta. D ei ole kuulunut kotiperäiseen puhekieleemme. Nimeämällä taide taiteeksi ja tiede tieteeksi ne kategorisoitiin heti joksikin tavallisen ihmisen kokemusmaailmaa ylemmäksi.

Kahdesta hienosta lajista jatkan kirjoitustani vain taiteesta, sillä se on itselleni tutumpi kenttä.

Väitän, että arkista fiinimmän termin vaikutukset näkyvät yhä tänä päivänä. Vaikeana pidetty taide pelottaa. Teatteria mennään katsomaan mieluiten, kun sillä on etuliitteenä turvasana kesä-. Valokuva- ja maalaustaide lienevät turvallisimmillaan, kun ne käsittelevät isänmaallisesti talvi- tai jatkosotaa.

Moderni taide tupladeensä kanssa sen sijaan on jotain eliitiksikin kutsutun, epämääräisen taideväen todellisuudesta ja oikeasta arjesta erillään olevaa pelleilyä.

Mitä jos ajattelisimmekin termit uudestaan? Eipä ajatellakaan taidetta vieraannuttavalla sanalla taide vaan esimerkiksi puuha tai konsti. Sillä tekemisestähän taiteessakin on kysymys, käsityöstä. Olisiko valokuvakonstin näyttely jo matalamman kynnyksen juttu? Näyttämöpuuha voisi purkaa sopivalla tavalla teatterin turhaa mystifiointia.

Yksi käyttökelpoinen termi voisi olla yksinkertaisesti taito. Teatteritaide on teatteritaitoa samoin kuin ihmisellä voi olla laulutaitoa, pyöräilytaitoa tai rakennustaitoa.

Sanat vaikuttavat ajatteluumme. Jos koet taiteen etäisenä, liian vaikeana tai muuten vaan pelottavan outona maailmana, vaihda käsitteitäsi ja olet mukana hommassa!

Kirjoittaja on lappeenrantalainen teatteri-ilmaisun ohjaaja ja kulttuurin moniottelija.

Aapo Stavén