Kolumni: Laiskana mieli lepää

5.7.2017 13:15
Kuva: Elena Liseytseva

Osaisinpa vain olla. Hyvin usein rentouttavan hetken ylle lankeaa kuitenkin laiskottelun varjo.

Miksi oleskelu mielletään usein laiskotteluksi?

Jos mielessäni kuvittelen täydellisen kesäpäivän, siihen kuuluisi lukemista, syömistä, saunomista ja olemista. Ettei tarvitsisi tehdä mitään.

Voisi harhaisesti luulla, että Saimaan rannalla sijaitseva kesämökki olisi oivallinen juuri tuollaisiin hetkiin. Mökkeilevät kuitenkin tietävät, että harvoin päivät ovat tekemisestä tyhjiä.

Oikeastaan en haluaisi tehdä mitään. Mutta jos sellainen hetki pääsee johonkin väliin lipsahtamaan, tulee syyllinen olo.

Joskus olen yrittänyt. Istun sohvalle ja päätän vain olla. Hirveä syyllisyydenpuuska vyöryy ylleni, kun mieleen tulee siivoamaton vaatekaappi. Nyt olisi aikaa.

Oleminen muuttuu mielessäni laiskotteluksi. Mitä hekin ajattelisivat, jotka ovat vaatekaappinsa siivonneet. Tuossa tuokin vain laiskottelee.

Tekeminen on liian usein suorittamista, kun ei voi olla laiskakaan. Mieli ei lepää, jos oleskellessa tuntee syyllisyyttä laiskottelusta ja vastaa tunteeseen pakolla touhuamisella. Juuri pelkkä oleminen olisi stressaajalle kuitenkin parasta lääkettä.

Mutta miksi oleskelu mielletään usein laiskotteluksi? Koska se ei kuulu ahkeraan suomalaisuuteen. Tanskassa hyggeillään, mutta Suomessa laiskotellaan. Sanojen taakse piiloutuu asenne.

Levoton mieli ei lepää, ja näin ollen levottomuudesta tulee ainainen olotila. Miten osaisi vain olla?

Ehkä olemista voisi treenata. Aloittaa pienistä pätkistä. Istun mökin kuistilla niin kauan, kunnes tuntuu, ettei enää pysty. Jos treenaamisen lakeja on uskominen, jossain vaiheessa olemisen pitäisi helpottaa.

Syyllisyyden tungen roskakoriin, ja ajattelen sen sijaan palkintona häämöttävää rentoa mieltä.

Kirjoittaja on Etelä-Saimaan uutistoimittaja.

Helmi Muhonen