Kolumni: Onko satavuotias Unkarin tiellä?

6.5.2017 13:15

Olin reilut puoli vuotta sairauslomalla.

Onko poliittinen ilmapiiri ja epäsuosittu hallitus muuttumassa vihamielisemmäksi mediaa kohtaan?

Kun aikaa oli, seurasin mediaa poikkeuksellisen paljon. Erityisesti poliitikkojen ja median välien kiristyminen vei minut mukanaan.

Mielenkiintoisen seurantajakson huipensi satavuotiaan Suomen putoaminen ykköspaikalta kolmoseksi Toimittajat ilman rajoja -lehdistönvapauslistauksessa. Sijoitus on edelleen hyvä, mutta pudotuksen taustaa on Suomessa hyvä pohtia. Yleisesti syynä pidetään Sipilä-gatea eli Ylen toimitukselle hermostunutta pääministeri Juha Sipilää (kesk.).

Onko poliittinen ilmapiiri ja epäsuosittu hallitus muuttumassa vihamielisemmäksi mediaa kohtaan?

Rankkauksen pohjamudissa ovat muun muassa Venäjä ja Turkki, joissa media on monin paikoin alistettu vallanpitäjien tukemiseen. EU-maista myös Unkarissa ja Puolassa päättäjät ovat puuttuneet vapaan lehdistön toimintaan.

Vertaukset voivat kuulostaa epäreiluilta, mutta Suomessa poliittista ohjausta ujutetaan parhaillaan lain voimin julkisen palvelun Yleisradioon.

Jos tuore lakiesitys tulee voimaan, Ylen hallintoneuvoston valta suhteessa journalismiin lisääntyisi. Käytännössä tämä tarkoittaisi poliittisen ohjauksen vahvistamista.

Poliitikot eivät ole asiasta kovin suurta meteliä pitäneet, vaikka syytä olisi. Sen sijaan jopa osa hallintoneuvoston jäsenistä on puhunut Ylen toimituksen panemisesta ojennukseen.

Yleen on aina kohdistunut poliittisia intohimoja, mutta tuoreet linjaukset eivät ole tältä vuosikymmeneltä.

Vapun alla 30 suomalaista mediatutkijaa esitti lausuntonaan liikenne- ja viestintävaliokunnalle päinvastaista toimintatapaa.

Professorit ja tutkijat esittävät, että Ylen valvontaan ja sen journalismin tueksi rakennetaan tuntuva palomuuri rahoituksesta päättävien poliitikkojen suuntaan.

Hallitus tai kansanedustajat eivät toistaiseksi ole korvaansa lotkauttaneet. Johtuneeko viileästä keväästä tai muuten vaan ikävästä ilmapiiristä?

Harri Manskinen
Kirjoittaja on Etelä-Saimaan tuottaja.