Pohjalainen kalajuttu

YLÄNURKKAElämääni tuli yht’äkkiä outo vaihe: olen tuota pikaa eläkeukko. Viimeisinä työpäivinä huomaan miettiväni menneitä: työuraa, -paikkoja, -kavereita ja kaikenlaisia sattumuksia.

Eräs sattumuksista kertoo siitä, miksi olen väistellyt luonto- ja erätoimittajan työtehtäviä. Olin siihen aikaan ensimmäisessä työpaikassani paikallislehti Perhonjokilaaksossa joskus 1970-luvun alkuvuosina.

Puolituttu sivukylän mies soitti ja kertoi saaneensa kaverinsa kanssa Perhonjokeen laskevasta pikku joesta ison kalan. Joku lohi tai purotaimen se on, kaveri selitti.

Muistelin tarinoita purotaimenista, joita kyseisessä virrassa väitettiin olevan. Perhonjokeen oli ajan saatossa rakennettu pari voimalaa, joten tarinat kytkeytyivät enemmän perinnetietoon kuin nykyaikaan. Toimittajana ymmärsin kuitenkin heti, ettei tätä saalista voi ohittaa olankohautuksella.

Kalastajilla oli kiire. Saalis oli jo myyty Motelli Marjaanaan. Lähdin siltä istumalta uutisaiheen perään. Olihan tiedossa jymyjuttu paikallislehdelle, jota Keskipohjanmaa-lehtikin kadehtisi.

Ylpeät kalastajat seisoivat rintamamiestalon edustalla. Oksanhaarukasta roikkui valtava täplikäs kala.

— Taimen tämä on. Voimalla on uinut pyydykseen. Rysä oli siirtynyt monta metriä koskessa yläjuoksun suuntaan.

Otin kuvan ja dokumentoin värikkään kalajutun vaiheet. Juttu ilmestyi torstaina. Tuskin olin ehtinyt toimitukseen, kun konstaapeli Mansikka-aho soitteli.

— Kuulehan Jyrki, mikä kala sulla lehdessä oikein on?

— Eikö se purotaimen tai joku lohi liene? Kirjavat kyljet, ja kovasti on lohen oloinen.

— Ei oikein täsmää noitten evien määrän kanssa. Pääkin on mahdottoman iso, ja leuan alla vielä viiksisäie.

— No, mikä ihmeessä se sitten on?

— Kyllä se minusta ihan turskalta näyttää.

No voi hittolainen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Mansikka-aho musersi hyvän jymyjuttuni.

Arvelin kalamiesten huijanneen minua, vaikka epäilin kykyä siihen. Huijausketjukin oli pitkä. Motellin keittiö oli ostanut kalan, ja lohivoileivistä oli maininta ravintolan ilmoituksessa samassa lehdessä.

Perjantaina Keskipohjanmaa lisäsi tuskaani. Se ilkamoi veteliläisellä kalajutulla ja kertoi paikallislehden napanneen syötin.

Samana päivänä soitti hyvä ystäväni rekkakuski, joka oli juuri palannut keikalta Norjasta. Hän kuljetti kalaa minkkitarhojen rehusekoittamolle.

Ystävä kertoi huomanneensa lastissa ison turskan. Hän päätti tehdä jäynän kylän leuhkoille kalamiehille, joiden isotteluun oli kyllästynyt. Hän tiesi rysän paikan, tunki ison turskan monelle mutkalle pyydykseen ja siirsi harhautuksena rysää yläjuoksun suuntaan.

— Kovat kalamiehet menivät vipuun. Ja sinäkin menit. Ja motelli, rekkamies naureskeli.

Tein kalasta oikaisun ja tarinalle jatkon seuraavan viikon lehteen. Silloin sain toimittajan työssä ensimmäisen pahoinpitelyuhkauksen. Sankarikalastajat epäilivät, että olin rekkakuskin kanssa mukana samassa juonessa.

Jyrki Nuottimäki