Anti-Sitku ei odota eläkkeelle pääsyä
6.2.2012 4:00YlänurkkaKoulussa Sitku tunnetaan siitä, että hänellä on valloittajan ote maailmaan. Opiskelun tai suurten kysymysten, kuten ”mitä teen lihavampana työkseni”, sijaan ilmoille kajahtaa toteamus: ”En viitsi tätä vielä tehdä. Mutta sitten kun on enemmän aikaa, teen paremmin ja päräyttävämmin kuin koskaan”.
Hiustenlähtöiässä Sitku loistaa työelämässä. Työssä ei oikein ole mitään mielenkiintoa, kun on tullut puolipakosta jouduttua vähän väärään työpaikkaan ja vielä väärempiin tehtäviin. Sitkulla on kylläkin joka aamu mielessä samaan aikaan samassa aamuruuhkassa samalla farmariautolla ajaessa kohti samaa ”työpaikkaa” yksi, sama ajatus: ”Sitten, kun maailma tajuaa hakea minut kotoa aamukahvilta uusiin ja uljaisiin hommiin, asiat muuttuvat paremmaksi”.
Perheen kanssa Sitku haluaisi viettää enemmän aikaa, tai edes laatuaikaa. Mutta puoliso ja 1,87 lasta saavat odottaa sitä, että Sitkun töissä helpottaisi. Sekä sitä, että pienet lapset kasvavat vähän isommiksi. Aikuisiksi. Pois jaloista.
Onneksi on muunlaisiakin tallaajia.
Eilisen työpaikkahaastattelun voittaja sekä myös toiseksi tullut ovat erinomaisia esimerkkejä anti-Sitkuista. Kun tarkastelee Haaviston ja Niinistön (aakkosjärjestys) tekemisiä keltaisen lehdistön myynninkohotuslööppien sijaan, voi havaita kummankin harmahtavan valtiomiehen olleen koko uransa ajan poikkeuksellisen aloitekykyisiä ja hengästyttävän viitseliäitä. Niin työssä kuin vapaalla. Samoin heillä on poikkeuksellisen kova halu muuttaa nykymenoa — ainakin jos uskomme miesten sanaan.
Taistellessani tieteen puolesta minulla on kunnia työskennellä päivittäin kovaa kansainvälistä tutkimusta tekevien anti-Sitkujen kanssa. Nämä värikkäät persoonallisuudet eivät todellakaan odottele toisten sitten joskus tekevän maailmasta paremman paikan elää ja olla. He tarkastelevat kriittisesti tapahtuneita ja pyrkivät tieteen keinoin löytämään parempia tapoja toimia. Oli kyse sitten talvimyrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen ehkäisemisestä, nykyistä vastuullisemmasta liiketoiminnasta tai niinkin suuresta kysymyksestä kuin puhtaan veden saamisesta maailman ihmisille.
Kolmas ja ehkä merkittävin antisitkuiluryhmä on suuri enemmistö nuorista. Juuri ne, joita me keski-ikäiset ja vanhemmat jäärät emme enää koskaan pysty ymmärtämään. Kun nuoret rakentavat tulevaisuuttaan ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa, he tekevät asioita pitkälti juuri itse haluamallaan tavalla. He eivät jää odottamaan eläkkeelle pääsyä käydäkseen Balilla, kerätäkseen rahaa kodittomille tai auttaakseen naapurin mummoa lumitöissä.
Anti-Sitku tuskin uskoo elävänsä ikuisesti, joten hän elää juuri tätä hetkeä. Carpe diem.
Juha-Matti Saksa




