Laatokka lainehti Etelä-Karjalaan
3.2.2012 4:00YlänurkkaTaipalsaarelaisella Rilli-kissalla on neljä haastetta sääennustajan työssä. Salpausselkä, Suomenlahti, Saimaa ja Laatokka tekevät työstä vaikean.
Tulokset eivät ole joka vuosi suomenmestaruustasoa, vaikka Rillin apuna ovat Markku Hulkkosen tuhdit säätilastot ja kaikki vanhan kansan enteet.
SAIMAA, Laatokka, Salpausselkä ja Suomenlahti vaikuttavat myös meteorologin työhön.
Moni eteläkarjalainen on vuosien aikana pohtinut, mitä ja miten paljon Laatokka vaikuttaa Etelä-Karjalan säähän. Asiaa on meteorologeilta myös kysytty, ja vastaukset ovat olleet jonkin verran epämääräisiä. Tutkittua tietoa ei kaiketi ole.
METEOROLOGIT ja Laatokka heräilevät. Viikonloppuna tv-uutisten sääennusteissa kerrottiin, että Laatokalta saapuu pilvilauttaa Etelä-Karjalan ylle.
Koska järven pohjoisosassa oli vielä sulaa, järven yli puhaltanut itätuuli keräsi matkallaan lauhduttavaa kosteutta sekä synnytti pilvisyyttä.
Laatokka lämmitti säätä huomattavasti ja piti Lappeenrannan ja Imatran pakkasen siedettävissä 10—11 asteen lukemissa. Tällä kertaa Laatokka ei huokunut Parikkalaan, jossa oli paljon kylmempää.
LAATOKKA lauhdutti säätä vielä maanantaina ja tiistaina. Sitten palattiin normaaliin.
Keväisin on sattunut tilanteita, jolloin Parikkalassa on kylmempää kuin muualla. Silloin on tuullut kaakosta, Laatokan pituussuunnasta.
ETELÄ-KARJALASSA pitäisi järjestää kampanja, jossa maakunnasta saataisiin opiskelijoita kaikille tieteenaloille ja opiskelijat keskittyisivät tuottamaan tietoa maakunnasta.
Vaikka Etelä-Karjala-instituutti on oman osansa tehnyt, täällä on edelleen huutava puute paikallisesta tiedosta.
Yksi tietoa kaipaava ala on meteorologia. Tarvitaan Etelä-Karjalasta kiinnostunut meteorologi. Hän voisi ensi töikseen paljastaa kaikki itärajan takaiset arvoitukset.
Itä ei sääkartalla ole täysin hanskassa. Meteorologiassa idästä ja kaakosta tulee aina yllätyksiä. Ne ovat joko väärin, huonosti tai ei ollenkaan ennustettuja.
Tällä ei liene suurta merkitystä länsirannikolla, mutta itärajan pinnassa sitäkin enemmän.
TYÖHUONEENI seinällä on Muistojen kultainen Karjala -kartta. Siinä Laatokka on paraatipaikalla. Saimaata näkyy pitkälti.
Jos Saimaa vaikuttaa Etelä-Karjalan säähän, Laatokka tekee sen varmasti monin verroin.
Ei Laatokka niin vain painu unhoon, vaikkei se Suomelle kuulukaan. Laatokka-tietoisuus viriää nyt Laatokasta itsestään.
Ilpo Leskinen




