YLÄNURKKASosiaalisessa mediassa on laajalti arvosteltu imatralaista demarikansanedustajaa Jukka Kärnää.

Kärnä meni presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen lausumaan, että aikoo todennäköisesti jättää äänestämättä toisella kierroksella, koska ei löydä omaa arvomaailmaansa vastaavaa ehdokasta.

En ole kirjoilla yhdessäkään sosiaalisen median eli somen yhteisössä. Väite laajasta arvostelusta on täysin mielikuvitukseni tuotetta eli täyttä tilanteeseen sopivaa puppua.

Voiko toisaalta kukaan kiistää tällaista keskustelua, jota mahdollisesti on käyty sosiaalisessa mediassa?

Olen siis mielestäni todennäköisesti oikeassa.

Mitä väliä?

Jos asia voisi olla totta, eikö se ainakin ajatuksena ole jo totta?

Se on sosiaalisen median luonne.

Tätä asetelma tuli hauskalla tavalla käänteisesti esille presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen aikana Ylen vaalistudiossa.

Hämmennys ja epäuskoisuus oli suuri, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen twiittasi oman kannustavan tervehdyksensä tuloksia odottaville presidenttikandidaateille.

Lähettäjän henkilöllisyys piti erikseen varmistaa, ja ilmeisimmin se tapahtui aivan perinteistä puhelinta käyttäen.

Viesti oli vasta sen jälkeen olemassa.

Sosiaalisen median läpimurto politiikan tekemisessä on mantra, jonka hokeminen saa tuntemaan myötähäpeää vaali toisensa jälkeen.

Jo eduskuntavaalien vuonna 2007 piti olla suuri voimannäyte. Ei ollut.

Viime kevään vaaleissa voittivat somen kuvitellun luonteen näkökulmasta väärät piirit. Konservatiivisuus ei pue sosiaalista mediaa, jossa välineen tekninen edistyksellisyys siirtyy mielikuvissa sen käyttäjien yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Somen voitosta ei puhuttu perussuomalaisten jytkyn yhteydessä. Nyt se taas kelpaa työkaluksi, kun meneillään olevassa vaalissa liberaalisuus on ottanut voittoa nurkkakuntaisuudesta.

Barack Obaman vaalivoiton väitetään perustuneen taitavaan sosiaalisen median hyödyntämiseen. Koska en muista, kuka näkemyksen on esittänyt ja kuka todentanut, totuus saa olla mitä tahansa. On silti miellyttävämpää ajatella, että uusi vaikuttamisen väline toimii maailmanlaajuisesti hyvisten käsissä paremmin kuin pahisten.

Ehdokkaiden vaalitoimistot antavat mielellään lausuntoja suuren innostuksen vallassa kampanjointiin mukaan haluavista vapaaehtoistyöntekijöistä.

Kuulostaa hyvältä, mutta mihin näitä poliittisia intomieliä enää tarvitaan?

Eipä tule muuta mieleen muuta kuin kehotus osallistua innolla keskusteluun sosiaalisessa mediassa omassa ystäväpiirissä.

Hannu Ojala