Teatteri

Teatterivuoden merkkitapaus

23.7.2017 4:00
Kuva: Ella Silvennoinen
Peer Gynt peikkojen luolassa. Vasemmalta Mariina Niittymäki, Seppo Äikäs, Marika Spencer, Mauno Terävä, Aila Nikunen ja Heidi Haiko.
Peer Gynt peikkojen luolassa. Vasemmalta Mariina Niittymäki, Seppo Äikäs, Marika Spencer, Mauno Terävä, Aila Nikunen ja Heidi Haiko.

Rata-ryhmän ensi-ilta Pulsan aseman puistossa Lappeenrannassa 21.7.2017.

Henrik Ibsen: Peer Gynt.

Suomennos Pentti Saarikoski, ohjaus Aapo Stavén.

Rooleissa Mauno Terävä, Saara Östman, Mariina Niittymäki, Heidi Haiko, Seppo Äikäs, Marika Spencer, Aila Nikunen ja Ossi Välimäki.

Puvustus Ella Silvennoinen.

Alkusekunneista asti näyttämöliike on väkevää. Saarikosken suomennosta käsitellään silti silkkihansikkain. Prologia ei lyhennelty niin kuin tekstiä muualta, mikä on aivan oikein. Peer Gynt ei valitettavasti näyttämöllä ole niin tuttu kuin nimenä.

Se ei ole silti ainut syy, miksi kumartaen kiittää Rata-ryhmää tekstinvalinnasta. Vanhemmat määritelmät teoksesta, kuten ”symbolinen aatenäytelmä”, saavat uuden merkityksen Aapo Stavénin ja ryhmän käsissä. Maan- ja merenhajuinen naturalismi tulee niin lähelle kuin teksti mitenkään antaa mahdollisuuksia.

Peer Gynt vaeltaa aseman kellarinkatolla Afrikkaan orjakauppiaaksi, Marokkoon profeetaksi ja, koska vähempi ei riitä, keisariksi, tosin Egyptissä hullujenhuoneella.

Myrskyävä Pohjanmeri, Norjan vuonot ja peikkojen luola mahtuvat samalle näyttämölle ilman ainuttakaan lavastenosturia tai pyörivää näyttämöä.

Peerin itsekkyys ja muista piittaamattomuus paljastuvat lopussa siksi mitä ovatkin, keskinkertaisuudeksi, joka jälkiä jättämättä joutaa uudelleen valinkauhaan.

Solveigin pyyteetön rakkaus on nykyihmisen vaikea käsittää. Ryhmäteatterin keväisessä tulkinnassa ei jaksettu vastustaa kiusausta kirjoittaa loppu uudelleen. Rata-ryhmä onneksi ymmärsi Solveigin symbolisen antiteesin.

Ohjaus ja ryhmän tulkinta ovat mainiosti tekstin vaatimusten tasolla. Nimiroolin Mauno Terävän näyttämöliike tuo mieleen Holmbergin-Långbackan Turun kauden parhaat ajat. Se vie äänivarat aivan rajoilleen, mutta pienelle katsomolle kuitenkin riittävänä pitäen. Vastavoimana Saara Östmanin Solveigin eteerisyys ja laulun kirkkaus ovat yhdessä kuin tasapainossa oleva tarkkuusvaaka.

Muu kokenut ensemble täyttää nokkelin vaihdoin ja ohjausratkaisuin muut kymmenet roolit ja hahmot. Erityisesti mieleen jää Heidi Haikon Napinvalaja eli symbolinen viikatemies. Napinvalajan arvoituksellinen loppurepliikki jättää näytelmän lopun avoimeksi. Tämä oli aikanaan Ibsenin tarkoitus, mutta yleisö paheksui sitä 150 vuotta sitten äänekkäästi.

Grieg tuskin pyörii haudassaan, vaikka Seppo Äikäksen ja Mariina Niittymäen musiikki ei alkuperäismusiikin tyylilajia vastaa. Hypnoottiset sävelet ja puhdas laulu sopivat tekstiin. Instrumenttivalinta pitää itse nähdä ja kuulla.

|

ASKO IMPPOLA

Hyvää: Tämän vuoden merkityksellisin teatteriesitys Etelä-Karjalassa.

Huonoa: Tästä esityksestä olisi pikkusieluista kaivella moista.

Erikoista: Kesäteatterin bonuksia; aito käkkärämänty lavastuksessa, korpit raakkuvat vuorenpeikkojen luolassa.