Teatteri

Nuotio on sähkövaloa kirkkaampi

11.6.2017 4:00
Kuva: Elena Liseytseva
Aapo Stavén ja Taijatuuli Louhivuori ovat näytelmän ainoat esiintyjät.
Aapo Stavén ja Taijatuuli Louhivuori ovat näytelmän ainoat esiintyjät.

Petter Sairanen: Sähköllä valaistu talo. Dramatisointi ja ohjaus Aapo Stavén. Rooleissa Aapo Stavén ja Taijatuuli Louhivuori. RATA-ryhmän ensi-ilta Pulsan asemalla 9.6.

Petter Sairasen palkittu ja kiitetty esikoiskirja on haastava dramatisoitava.

Tulen, luonnon ja ympäristön äänet sekoittuvat ja tuovat oman osansa esitykseen.

Sairasen fragmentaarinen teksti vaeltaa suorasanaisesta tapahtumakerronnasta tajunnanvirran, luontokuvausten ja runojen kautta suoraan julistukseen jälkiteollista elämäntapaa vastaan. Aapo Stavén on pyrkinyt ottamaan vähän tätä kaikkea mukaan.

Tiukan ytimen kirjasta dramatisointi kauhoo silti hienosti kokoon. Myös näyttämöllepano on uskollista ja väkevää. Yleensä epäilyttää ohjaaja ohjaamassa omaa näyttelemistään, mutta tällä kerralla siinäkin on onnistuttu.

Varmaankin Stavénilla on ollut niin vahva näkemys jo aloittaessaan, että enemmälle ohjaamiselle ei ole jäänyt tilaakaan.

Pojan rooli on pitkä, raskas ja vaativa, mutta Stavén tekee sen täsmällisesti ja hengästyttävällä vauhdilla.

Puhdas ja selkeä artikulaatio on jälleen onneksi yleistymään päin. Tästäkin roolityöstä huomaa, ettei sellainen heikennä näyttelemisen sävyjä. Paikoin dramatisointi muistuttaa jopa monologia.

Taijatuuli Louhivuorelle jäävät tässä rakkauden kohteen Umurin roolin lisäksi kaikki muut roolit rajavartijoista koiraan. Kokonaisuutta näistä on vaikea rakentaa.

Varsinkin aistillisesti rakennetut rakkauskohtaukset osoittavat, että Louhivuori jää aivan tarpeettomasti varjoon ja rooleihin olisi kannattanut antaa lisää tilaa.

Tulen, luonnon ja ympäristön äänet sekoittuvat ja tuovat oman osansa esitykseen. Sokkeliraunion ympäröimästä nuotiosta on muotoutumassa jonkinlainen RATA-ryhmän pieni näyttämö.

Teatterin varhaishistoriaa ovat olleet kiertävät leikarit iltanuotioilla ja puimatantereilla. RATA-ryhmän nuotioesityksissä on jotain mystistä ajattomuuden tuntua, joka voisi olla sellaisen perintöä.

Perintö vaatii omanlaisensa ohjelmiston. Tämänkesäinen esitys jatkaa hienolla tavalla aloitettua linjaa.

|

ASKO IMPPOLA

Hyvää: Intensiivistä näyttelemistä, mainio tilankäyttö.

Huonoa: Jos nyt jotain, niin dramatisointi voisi olla ytimekkäämpi.

Erityistä: Karesuvannosta Senegaliin ja vielä yleisö kahdeksan kertaa kahdeksan metrin alalla.