Teatteri

Täsmälääkettä teatterille

13.5.2017 4:00
Kuva: Ari Nakari
Nahkatakkinen tyttö sisältää lukuisia komeita koreografioita. Juhannustanssit-biisin ympärille tehty hyödyntää hyytävästi kauhukuvastoa.
Nahkatakkinen tyttö sisältää lukuisia komeita koreografioita. Juhannustanssit-biisin ympärille tehty hyödyntää hyytävästi kauhukuvastoa.

Lappeenrannan lukioteatteri ja kaupunginteatteri: Nahkatakkinen tyttö -musikaali.

Ohjaus: Marika Kesseli ja Netta Salonsaari.

Musiikki: Dingo, sovitus Matti Suomela.

Keskeisissä rooleissa: Saara Östman, Konsta Kuronen, Anni Vesterinen, Petja Pulkkinen, Saimi Kaisanlahti, Juha Östman.

Ensi-ilta kaupunginteatterissa 11.5.

Sifonkihuivit esille! Nyt on, mille huiskuttaa Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Dingon musiikin ympärille rakentuva Nahkatakkinen tyttö on freesi ja rento biisi, joka soi vetävästi ja täyttää sielukkaasti suuren näyttämön jokaisen sopen.

Tämä kymmenen pisteen tyttö on sekä taiteellisen että teknisen ensemblen synnyttämä.

Hittimateriaalin takana on paikallinen, tasokkaalla taideopetuksella hankittu osaaminen. Sitä on onnistuneesti istutettu jo aiemmin pienemmille estradeille, mutta isolla lavalla nuorten harrastajien lahjakkuus räväyttää itsensä täyteen kukkaan.

Etelä-Saimaa on ennakkojutuissa nostanut esille pari pääroolien esittäjää, mutta seisovan ensi-iltayleisön ison käden keskellä sen tajuaa vääryydeksi. Tämä kymmenen pisteen tyttö on sekä taiteellisen että teknisen ensemblen synnyttämä.

Nahkatakkinen tyttö on uusi musikaali. Sen kantaesitys oli vuonna 2014. Musikaali sijoittuu koulukaverien piiriin ja sivuaa sekä koulumaailman kiusaamisesta koituvia kipupisteitä että nuorten maailmaan liittyviä parinmuodostuksen paineita.

Kerronta hyödyntää taitavasti niin populaarikulttuuriviittauksia kuin televisiosarjojen lajityyppejä. Tarinassa on elementtejä fantasiasta trilleriin ja draamasta mysteerin kautta toimintaan. Kohtausten keskeinen ominaisuus on kepeä irtonaisuus.

Käsikirjoitus elää, mutta elinvoiman sille antaa sittenkin tekijäporukka. Draama koskettaa, laulut laulattavat, musiikki vipattaa puntissa ja tanssit täydentävät paketin. Oltiinpa kohtauksissa yksin tai yhdessä, lava ja näyttämökuva tuntuvat täysiltä.

Se ei ole helppo homma edes ammattilaisille, ja tässä paketissa rusetin solmivat harrastajat. He saavat tukea teatterilta ja erityisesti yleisöltä, mutta ansioista. Katsomossa on helppo heittäytyä vain nauttimaan mietittyjen yksityiskohtien taiteesta.

Dingon musiikki jakaa mieliä, mutta on kehittynyt 30 vuodessa kansanmusiikiksi. Musikaalissa soivat 12 kappaletta on sovitettu uusiksi. Laulut kuulostavat yhä riittävän tutuilta yleisön tapailtavaksi, mutta niissä kuulee myös tuoreita tulokulmia.

Musiikki on esityksen massiivinen runko, johon liittyy sen ainoa puute. Bileet olisivat vieläkin paremmat, jos bändi soittaisi lavalla. Sen antaa anteeksi, kun ymmärtää loppukiitoksissa kokoonpanon mittavuuden: soittajillehan pitäisi olla oma lava.

Nahkatakkinen tyttö on paikallinen projekti, jolla on tiivis esityssesonki. Se ei tuo teatteriin markkinointitiimin toivomia vierasbusseja, mutta luo talon ympärille merkittävää me-henkeä, joka esimerkiksi Imatralla on koko laitoksen kivijalka. |

Petteri Värtö

Hyvää: Ammattilaisten ja harrastajien yhteistyö.

Huonoa: Lyhyt esityskausi.

Erityistä: Yhteistyötä nähty viimeksi 2000-luvulla.