Teatteri

Arvio: Teatteri Imatran avajaisnäytelmä on intohimolla tehty

12.2.2017 6:00
Kuva: Ari Nakari
Allanin (Lasse Karkjärvi, oik.) reissu muuttaa muotoaan, kun Julius (Marko Kurikka) saa selville matkalaukun sisällön.
Allanin (Lasse Karkjärvi, oik.) reissu muuttaa muotoaan, kun Julius (Marko Kurikka) saa selville matkalaukun sisällön.

Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi

Alkuperäisteksti Jonas Jonasson

Dramatisointi Raija Nokkala, Pentti Nokkala ja Timo Rissanen

Ohjaus Timo Rissanen

Rooleissa Lasse Karkjärvi, Marko Taina, Pirja Arponen, Sami Sivonen, Ville Lamberg, Lauri Haltsonen, Heikki Pöyhiä sekä teatterin vakituiset näyttelijät.

Suomen ammattiteattereiden kantaesitys, Imatran uuden teatteritalon avajaisensi-ilta perjantaina 10.2.

Tuli kierrettyä historiaa, maailmaa ja Ruotsia räjäytysasiantuntija Allan Karlssonin kanssa. Satavuotiaaksi hänessä riitti ihmeesti paukkuja.

Karlssonin hahmo on ruotsalaisen Jonas Jonassonin hauska kommentti turhan monimutkaiseen maailmaan ja tärkeilevään ihmismieleen. Allanin tapa ajatella yksinkertaisen suoraviivaisesti hämmentää kaikkea ja kaikkia, jotka hän matkoillaan kohtaa.

Täysverisellä veijarikomedialla mennään alusta loppuun. Pari kohtausta tuntui turhalta naurunkalastelulta, kuten linja-autoaseman virkailijan vaimon kiehnäys, sillä tekstin huumori kannattelee sellaisenaankin. Se on hienovaraista ja syntyy enimmäkseen Allanin viisaan elämänkatsomuksen ansiosta.

Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi on mainio valinta Teatteri Imatran avajaisnäytelmäksi, eikä sen valmistamisessa ole säästelty voimia.

Lasse Karkjärven Allan ei ole mikään dementoitunut huru-ukko. Karkjärvi nostaa paljon kokeneesta miehestä esiin sen upeimman, mitä pitkällä elämällä on antaa, eli taidon suhteuttaa kaikki eteen tuleva.

Siitä kertoo myös hänen mottonsa, joka on lähestulkoon ainoa perintö, jonka hän vanhemmiltaan sai: on niin kuin on, käy niin kuin käy.

Mutta vaikka juuri mikään ei olekaan hänelle ennen kokematonta tai näkemätöntä, virheiltä ei voi välttyä. Hän haluaa vain elää mielekästä elämää eikä tylsistyä vanhainkodissa, mutta kummat sattumukset tuottavat ruumiita.

Koko ajan muutaman askelen Allanin ja kumppaneiden perässä kulkeva poliisi on ihmeissään satavuotiaasta sarjatappajasta.

Rooleja näytelmässä riittää vielä enemmän kuin paikanvaihdoksia, vaikka niitäkin on paljon. Yhdellä pyörähdyksellä kulissien varjoissa vankileirin väki muuttuu espanjalaiseksi flamencoryhmäksi ja hölmö gangsteri atomifyysikoksi.

Omien näyttelijöiden sekä vierailevien ammattilaisten ja harrastajien vahvat ylilyönnitkään joissain hahmoissa eivät haittaa, sillä ne korostavat eroa maailman hulluuden ja Allanin rauhallisuuden välillä.

Aikatasot vaihtuvat pari kertaa vähän odottamattomasti, mutta katsoja pysyy kyllä kärryillä.

Lavasteita käytetään kekseliäästi. Lautakehikoista on moneksi, ja ne näyttävät toimivan vaivattomasti. Avajaisnäytelmään varta vasten tilattu elokuvamainen musiikki tuki hyvin Allanin seikkailevaa mieltä.

Kovin usein ei avata uutta teatteritaloa, joten tietyt suureellisilta tuntuneet ratkaisut kuten valkokankaalle heijastetut alkutekstit voi siksi ymmärtää. Vaan tarvitsiko niitä todella, kun näytelmä on muutoinkin tavanomaista pidempi?

Enimmäinen puoliaika kulki hyvin, mutta toisella puoliajalla oli liikaa selittelyä. Se hyydytti hyvän vauhdin. |

Sari Pullinen

Hyvää: Intohimolla toteutettu avajaisnäytelmä.

Huonoa: Kolmoismurha-sanalla on vielä niin vahva mielleyhtymä Imatralla, että sen välttäminen voisi olla perusteltua.

Erityistä: Näyttämöllä nähdään koirakin.