Stand up

Ylä- ja alapääjuttuja

20.10.2013 4:00

Niko Kivelä All Stars: Robert Petterson, Fredi Lilius,Heli Sutela. Lpr:n kaupunginteatteri 18.10.

Kun Heli Sutela asteli täyden Jukola-salin eteen, peli oli sillä selvä: yleisö söi Sutelan kädestä. Olisi syönyt mitä tahansa, mutta nyt sitä ruokittiin täysipainoisella Sutela-showlla, joka todellakin kannatti nähdä.

Sutelan blondihahmo on aikuistunut ja samalla terävöitynyt. Muutaman kerran jopa se kulmikas puhenuotti jäi jonnekin taka-alalle, ja aivan kuin ihminen Sutela olisi häivähtänyt roolihahmon alta. Se oli hyvin mielenkiintoista.

Illan isäntä, Niko Kivelä petasi kaikille esiintyjille erinomaiset paikat lämmittämällä yleisön mallikelpoisesti. Ensimmäinen varsinainen esiintyjä Robert Petterson onnistui kääntämään tunnelman lähes pakkasen puolelle.

One liner -ekspertin esitys oli hätäinen, Pettersonin omintakeisen viipyilevä rytmi oli tyystin kadoksissa. Ja mikä tyhmintä: Pettersonin jutut liikkuivat aivan liikaa alapään asioissa, setissä oli jopa Blue Night-sävyjä eli turhankin ronskia puhetta sukupuolielimistä.

Illan yllätysesiintyjä Fredi Lilius liikkui varsin energisen settinsä aikana samalla stand up -mukavauusalueella. Lilius leikittelee varsin tyypillisillä jaotteluilla, mutta kielitaito nostaa hänen alapääjuttunsa kaikkein tyypillisimpien tarinoiden yläpuolelle. Liliuksella tuntui myös olevan kiire, ja juttujen kaaret jäivät paikoitellen kehittelemättä.

Niko Kivelä sitten. Mies oli taas kerran lavalla kuin kotonaan. Kun on niin läsnä, kun pystyy tarttumaan mihin tahansa kimmokkeeseen ja viemään jutut jonnekin hyvin kauas, pullat ovat hyvin uunissa. Kivelän hyvä fiilis näkyi myös siinä, ettei hän malttanut lähteä lavalta pois missään vaiheessa isännöintiään.

Kivelän fyysisyys ja äänen käyttö tekevät hänestä yhden parhaimmista Suomen koomikoista. Se ja hänen tapansa kääntää arkiset asiat tyystin pyllylleen. Ja se, että pystyy myymään kummallisen maailmankuvansa yleisölle. |

Liisa Kukkola

Hyvää: Sutela ja Kivelä liekeissä.

Huonoa: Pettersonin ja Liliuksen valuminen liikaa alapääjuttuihin.

Erikoista: Stand up -koomikot esiintyivät farssin lavasteissa, eikä se häirinnyt lainkaan.