Vittiläine! todistaa vahvaa osaamista

Mirkka Kuosmanen (edessä) sekä teekkareiden kuoro loistavat Oodissa Skinnarilalle. Kuvaaja: Ari Nakari

TeatteriTeatteriyhdistys Kesy:
Vittiläine!
Käsikirjoitus Susanna Kauppi ja Minna Mänttäri
Ohjaus Susanna Kauppi ja työryhmä
Äänet Timo Kouvo, puvustus Päivi Pöyhölä ja työryhmä.
Ensi-ilta ravintola Linnoituksen Krouvissa perjantaina 4. marraskuuta.Lappeenrannassa ei enää haise raha eikä kaikkien näiden kylpylöiden ansiosta paskakaan, vaan home ja kalliit parfyymit.

Siinä voisi olla tiivistettynä Vittiläisen sanoma. Taitavasti käsikirjoittajat Minna Mänttäri ja Susanna Kauppi virittävät naurun kahden karjalaisen perinteen, itkun ja naurun, sekä toisaalta perinteen ja nykymenon välille. Kirjoittajapari on vahva myös laulujen sanoittajana.

Puvustus kertaa Karjalan värejä, eikä Marianne-raitojakaan ole unohdettu.

Ensimmäinenkin puoliaika herauttaa hyvät naurut, mutta toinen on vielä parempi ja rakenteeltaan ehjempi.

Lappeenrannan hapuilu kansainvälisyytensä kanssa on tuottanut parhaimmat sketsit. Yliopistosta Kesy tekee entistäkin kansainvälisemmän, Mirkka Kuosmanen loistaa juontajana, ja sekä teekkareiden kuoron laulu että Mänttärin sanoitus ovat upeaa kuultavaa.

Sitten ovat nämä rakkaat venäläisemme. Kaisu Kärri tekee uljasta työtä venäläisnaisena. Suomalaisnaisten vastaveto venakolle on aivan herkullinen, illan parasta antia.

Kansainvälisyyteen törmäävät myös tutut huumorkarjalaiset Myllymäessä: on Kikanttia, Liiteliä, Ropin Huutia, Plantaakenia. Hyvä että karjalainen kieli — vaikka notkea onkin — niihin taipuu.

Murrerepliikkien muutamat savolaisuuksien suuntaan onnahtelevat piirteet särähtelivät ikävästi korvaan.

Kaupunkiyhtiövitsit eivät enää kanna, eikä Harapais-sketsi noussut lentoon. Keskustan sekavat liikennejärjestelytkin on jo aiemmin kaluttu, mutta silti Kaupunkisuunnistusralli onnistuu. Haalarimiesten kuoro huojuu harkitusti ja kannattelee Eija Iskaniuksen vahvaa selostusta.

Vuoden sketsihahmokilpailussa paras oli se yksi, joka ei oikeastaan kuulunut kilpailuun ollenkaan, mutta joka väkisin tunki mukaan.

Vittiläine! on edeltäjiään paremmin hallittu kokonaisuus, mutta taitaa samalla tyhjentää tämän aihepiirin pohjaan asti. Jos Kesy jatkaa paikallissatiireita, lienee löydettävä uusi suunta.

Kulttuuritapahtuman järjestäminen ravintolassa vaatii omat joustonsa sekä ravintolalta että esiintyjiltä, mutta myös yleisöltä. Ensi-illan sutinassa tarvittiin hyvää tahtoakin puolin ja toisin, jotta ilta onnistui.

Sari Pullinen