Estradin Kalevala on tulta, rautaa ja terästä

Timo Mikkola riehuu Väinämöisenä Taidekoulu Estradin Kalevala-näytelmässä. Kuvaaja: Ari Nakari

Taidekoulu Estradi: Kalevala
Käsikirjoitus kansa, Elias Lönnrot, Kai Nieminen, Samuli Reunanen, Kalevalan työryhmä
Ohjaus Johanna Juslin, koreografia Netta Salonsaari, lavastus Outi Turpeinen, puvustus Päivi Pöyhölä, valosuunnittelu Taneli Pyysalo, maskeeraus Anne-Mari Haapavuori
Rooleissa mm. Timo Mikkola, Manu Penttilä, Emma Lavonen, Lauri Tiainen, Juho Rantonen, Inari Hulkkonen, Noora Kiiski, Tarja Kuorttinen, Tommi Männistö, Roope Ronkainen, Marika Spencer, Monik Kokkola, Turkka Kylliäinen, Suvi Kemppi, Elina Puumalainen.
Ensi-ilta Lappeenrannan kesäteatterissa 18.8. klo 20Kosioretkiä, ahneutta, kostoa, väkivaltaa. Kalevala ei ole mikään nynnyjen värssykirja, vaan eepos täynnä väkevää tunnetta ja voimakkaita hahmoja.

Taidekoulu Estradi otti kansalliseepoksen tuomisessa näyttämölle suuren urakan. Lopputuloksesta voi sanoa, että se takoi Sammon ja sai vielä Tuonelan karhun ja Manalan sudenkin. Estradin Kalevala on kerrassaan upeaa katsottavaa ja kuultavaa.

Sirkus- ja bändikoululaiset sekä nuorisoteatterin väki tuovat kerrontaan kukin oman kerroksensa. Ohjaaja on käyttänyt talon monipuolista osaamista taitavasti ja perustellusti hyväkseen. Nykyaikaan tuodut oivallukset ovat riemukkaan kirkkaita, kuten Suomen synty. Visuaalinen ilme on kauttaaltaan tyylikästä.

Näyttelijäntyö, musiikki, koreografiat, sirkustaide, puvut ja lavastus muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, ja sen kruunaa muutama loistelias yksilösuoritus.

Yhden niistä tekee Inari Hulkkonen, jonka Aino tanssii ja puhuu kiihkeästi. Ainon joutuminen aaltoihin tehdään tyylillä. Myös kohtaus, jossa taotaan Sampoa, sekä Pohjolan häät ovat hienostuneita. Kalevalabändin sävellys Sammon taonnasta oli mahtavaa kuultavaa — yes, I really liked it!

Vaikka Kalevala on nimenomaan kokonaisteos, jossa tärkeitä tekijöitä ovat esimerkiksi taitavat sirkusharrastajat, kaikkien heidän nimiään ei tässä voi nostaa esiin. Muutamia näyttelijäsuorituksia silti mainitsen, kuten Monik Kokkolan itsetietoisen Kyllikin, Roope Ronkaisen kiihkeän Lemminkäisen ja Tarja Kuorttisen säkenöivän Louhen.

Kalevala on vahvasti myös äitiyden eepos. Äidin rakkaus lapseen on väkevää ja toivo koskaan sammumatonta. Sen osoitti Marika Spencer Lemminkäisen äitinä, joka Tuonelan virran rannalla väsymättä kokoaa poikaansa palasista jälleen eläväksi. Mutta onpa siellä myös äitejä, jotka naittavat, suorastaan myyvät, tyttäriään hyviin naimisiin runsaiden myötäjäisten toivossa.

Nuoret olivat sisäistäneet Kalevala-mitan ihailtavasti. Kalevalan voima on sen kielessä, ja oli hienoa, ettei sitä ollut suoristettu. Helppoa sen oppiminen ei varmasti ollut, vaikka alkusoinnut auttavatkin muistamista.

Yhdeksän tarinan poimiminen Lönnrotin runsaasta aarrearkusta toimi hyvin, ja Elias-jänis auttoi tarinaa kulkemaan samaan tapaan kuin aikoinaan alkuperäistä Kalevalaa koottaessa.

Äänentoisto pätki pahasti, muttei pilannut ensi-iltaa. Toivottavasti tekniikka saadaan pelaamaan jo seuraavaan näytökseen.

Sari Pullinen