Takuuvarma, muttei kovin terävä votkatujaus

Ulla-Maija Järnstedt ja Markku Toikka löysivät toisensa. Kuvaaja: Ari Nakari

Aimo Vuorinen: Votkaturistit.
Ohjaus ja sovitus: Jukka Keinonen. Lavastus: Riitta Ukkonen. Puvut: Päivi Hanttu-Lindström. Musiikin sovitus ja soitto: Seppo Äikäs. Tanssit: Anu Itkonen. Äänet: Olli-Pekka Pyysing.
Rooleissa: Markku Toikka, Ulla-Maija Järnstedt, Eija Iskanius, Jukka Toivonen, Ville Lamberg, Tarja Kuorttinen, Suvi Rautsiala, Marko Salminen, Kaisu Kärri, Martti Manninen, Aapo Stavén, Riina Pesonen, Emma Tokkola.
Ensi-ilta Lappeenrannan Linnoituksen kesäteatterissa 30.6.2010.Votkaturistit maistuu ja nousee päähän edelleen. Minkä esitys käsikirjoituksen terävyyden ja rohkeuden lievässä väljähtymisessä menettää, sen se yleisinhimillisyydessä ja hienosti rytmitetyssä kerronnassa voittaa.

Aimo Vuorisen yli 30 vuotta vanha Votkaturistit on kesäteatterinäytelmien aatelia, klassikko. Nyt se enemmin vain naurattaa, koskettaakin, kun vuosikymmeniä sitten se myös sivalsi, puhui suoraan ja nosti kissan pöydälle.

Suomen ja Neuvostoliiton tulenarka mutta yya-sopimuksen sinetöimä rauhaisa rinnakkaiselo on vaihtunut vuoden 2010 Venäjän aikana ikäänkuin muistuttamaan Suomen ja Ruotsin maaotteluhenkeä ja viha-rakkaussuhdetta.

Votkaturistit tuli nyt uusintakierrokselle melkein loppuunmyydyltä viime kesältä. Viime kesänä taas tämä yksi Suomen suosituimpia kesäteatterinäytelmiä nostettiin naftaliinista vuosikymmenten takaa. Yli 400 000 suomalaista on nähnyt Votkaturistit.

Jukka Keinosen virtaviivaisesti ohjaama ja sovittama esitys ei ilmeisesti poikkea paljon viimekesäisestä. Elsa Tokkolan, karjalaislesken ja maailmanmatkaajan roolissa huseeraa nyt Jaana Saarisen sijaan Ulla-Maija Järnstedt. Etenkin komediennena ylistetty Järnstedt heittäytyi antaumuksella Elsaksi.

Onko vika katsojan silmissä kun tuntuu, että tämä ei aivan ole se peruukkeja aina tilanteen mukaan vaihtava Elsa, jonka juuri minä olisin halunnut. Retevyyden vastapariksi kaipaisi jotain.

Markku Toikan Kalle Junttila, maalaismies ja sotaveteraani, sen sijaan ilman mitään varauksia osuu ja uppoaa. Rakastettavaa hahmoa oikein odottaa ottamaan näyttämöä haltuunsa.

Näyttelijäjoukko puhkeaa aika ajoin laulamaan tai intoutuu tanssimaan. Alkuun näitä laulunluikauksia vähän ihmettelee. Sitten huomaa, miten oivallisia siltoja juonenjuoksutukselle ja asioiden tilan paljastamiselle nämä tunnelmankohottajat ovat. Ja tämä porukka osaa laulaa.

Onnistunut humalan esittäminen vetoaa suomalaisyleisöön. Ville Lambergin humalikkaan, anonyymin atk-miehen Pohjanmaalta, ruumiinkieli ja harottava katse ei ole tottakaan. Humalikkaan laitamyötäisen tahdittama koko näyttämöntäyteinen laulutanssiesitys velloo vastaansanomattomasti.

Ja kaveria ei jätetä. Se käy ilmi eri käänteissä.

Jokainen rooli on kirjoitettu mehukkaaksi. Näyttelijät naatiskelevat, mikä heijastuu yleisöön asti. Uskovan porvarin Turusta ja kommunistin Tampereelta asetelma on herkullinen. On kutkuttavaa peilata 70-luvun yhteiskuntajärjestelmien äkkijyrkkää vastakkainasettelua tähän päivään.

Ja pitäkää käsilaukuistanne ja vesipulloistanne katsomossa kiinni. Martti Mannisen aseistariisuva tullimies ylittää näyttämön ja katsomon rajan.

Anne Kotiharju