Hoiperteleva sikermä Ruikonperältä
3.12.2009 4:00Onnen kerjäläiset. Lappeenranta-sali 1.12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Ville Virkkunen, musiikki ja tarinat Jaakko Teppo. Rooleissa Ismo Apell, Johanna Debreczeni, Ville Seivo, Jarkko Tiainen ja Manu Havisalmi.Jaakko Tepon musiikki on ainutlaatuista ja viihdyttävää, ja sitä kuuntelee ilokseen. Musikaali sisälsi kaikki suurimmat hitit kuten Onnen kerjäläinen, Työttömän laulu, Rakkaus ja metsärahat, Pilkillä ja Pamela.
Ajankohtaista sanomaakin löytyy, sillä onhan meidän kaikkien velvollisuus hankkia Ryynäsen Topille töitä.
Mutta. Mutta, mutta, mutta. Valitettavasti musikaali jäi hyvin köykäiseksi kyhäelmäksi irtovitsejä, joista suurin osa ei ollut erityisemmin hauskoja. Eihän tällaisessa musikaalissa toki tarvitsekaan olla kunnollista juonta, mutta jokin juju esitykseen olisi tarvittu.
Suurin ongelma tosin oli tekninen. Äänentoisto oli aivan luokatonta, eikä sanoista saanut selvää kuin puolet ajasta. Lisäksi äänet olivat liian kovalla, mistä seurasi se epämiellyttävä kokemus, että huutoa ja kouhotusta kyllä riittää, muttei sanottavaa. Kuin olisi joutunut selvin päin humalaisten hampuusien seuraan.
Viimeistään kun esityksestä täysin irralliset tanssitytöt saapuivat lavalle hytkymään jumppaliikkeistä koostuvaa koreografiaa, alkoi myötähäpeä ikävästi puristaa rintaa.
Vanha sanonta, että ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, pitää onneksi paikkansa. Ismo Apell oli hauska roolissaan ja Johanna Debreczeni osaa laulaa. Ja kuten sanottu, Jaakko Tepon laulut ovat mainioita.
Jokaiselle tuolille oli myös jaettu Pörsänmäen Sanomat, josta löytyy musikaalin tietojen lisäksi esimerkiksi Hilma ja Onni -laulun sanat sekä irtovitsejä ostetaan ja myydään -palstalla.
Näistä muutamista valon hetkistä huolimatta ei voi kuin ihmetellä, että kiertue on ylipäätään polkaistu käyntiin.
VEERA JÄÄSKELÄINEN















