Rillumarei saa riipaisevia sävyjä

Yrjö Juhani Renvall: Päivänsäde, minä ja menninkäinen.
Ohjaus ja lavastus: Anne Niilola. Puvut: Anne Niiloja ja Asta Kolehmainen. Valot: Topi Jukka. Äänet: Marvin Martin, Jari Vähämäki. Musiikin harjoitus ja sovitus: Jani Pola.
Rooleissa: Seppo Kaisanlahti, Sirja Sauros, Heikki Pirhonen, Jussi Johnsson, Samuli Punkka, Reijo Kanerva, Saimi Kaisanlahti, Eino Kaisanlahti, Jani Kassinen, Sari Rautio-Korkman.
Bändi: Seppo Kaisanlahti, Reijo Kanerva, Heikki Pirhonen, Jani Kassinen, Sirja Sauros, Jussi Johnsson, Saimi Kaisanlahti, Eino Kaisanlahti, Samuli Punkka.
Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterin Veeran kammarissa 14.11. klo 19.Arvotonta paskaa, arvioi Reino ”Repe” Helismaa (Seppo Kaisanlahti) elämäntyötään Päivänsäde, minä ja menninkäinen -näytelmän aluksi. Yksin kitaroineen näyttämön valokiilassa istuvan Helismaan elinpäivät ovat vähissä. Syöpä jäytää. Ilman kriitikkoeliitin arvostusta jääneen työnarkomaanin turhautuminen ja pettymys sekä viihde-elämän nurja puoli huokuvat paljaana yli ensi-ilta katsomon.

Kun vielä Esa Pakarisen (Jussi Johnsson) ja Tapio Rautavaaran (Heikki Pirhonen) hahmojen myötä piirtyy kuvaa sodan ja pulan kokeneen sukupolven kovasta elämästä ja kiertue-elämän ristiriidoista, alkaa jo olla malttamaton. Tuleeko sitä rillumareitä?

No tulee, ja hillittömän hervotonta tuleekin.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Päivänsäde, minä ja menninkäinen tasapainoilee vakavan ja koskettavan sekä rillumarein välillä. Keitos on ihan mukiinmenevä, mutta rillumareitä olisi voinut annostella rohkeasti enemmän. Kuten Helismaan porukka aikanaan, kansan kosiskelussa ei olisi nytkään pitänyt pihtailla. Niin maukkaita ja hersyviä esityksen huumorisattumat olivat.

Rillumareiosastolla Jussi Johnssonin ja Samuli Punkan tyylinäytteet hivottelivat sellaista taituruutta ja tarkkuutta, että oksat pois. Missä on nähty yhtä hiottu ja hillitön dragneiti kuin Johnssonin Impi Umpilampi? Pekka Puupäänäkin Johnsson oli melkein alkuperäistä parempi. Johnsson vielä yllättää laulutaidollaan ja moneen taipuvalla äänenkäytöllään.

Ja mikä vipeltäjä, eleiden ja kehonkäytön ihme on tämä Samuli Punkka, ilmetty Masa Niemi alias Pätkä. Vauhdikkaassa roolissa ajoitus ja rytmi osuvat nappiin ja niin vaivattoman oloisesti. Että meitä tällaisellakin hemmotellaan.

Meksikon pikajuna -kohtaus puksuttaa sellaisella höyryllä ja vauhdilla, että katsomossa pidetään penkin reunoista kiinni.

Pääroolissa onnistuva Seppo Kaisanlahti hengittää Helismaan tahtiin ja elää laulut läpi. Laulu soljuu pehmeästi, helposti ja korviahivelevästi. Katsoja tuntee syvällä Kaisanlahden tarjoaman sammuvan elämän sykkeen ja haikeuden, ulkopuolisuudenkin. Ja rillumarei sujuu Kaisanlahdelta loistavasti Esterinä.

Päähenkilöiden, myös Tapio Rautavaaran särmäpuoli on tuotu esiin. Siinä Heikki Pirhonen onnistuu paremmin, mutta lauluihin Pirhosen rahkeet ei muiden tasoisesti riitä.

Helismaan puolisoa Lempiä esittävän Sirja Sauroksen sävykästä ja tummaa ääntä puolestaan kuuntelisi pitempääkin. Peltoniemen Hintriikan surumarssi riipaisee samalla kun katsoja sulattelee Masa Niemen viinanviemää kohtaloa. Reijo Kanerva on kanervamaisen takuuvarma maisterina ja Särkkänä sekä soittajana ja laulajana.

Lapset Saimi ja Eino Kaisanlahti tuovat eri rooleissaan vanhan ajan tunnelmaa kotikutoisenkin oloiseen näytelmään. Reipas ja tomera Eino on kuin suoraan vanhasta SF-filmistä.

Ensimmäistä kertaa ammattiteatteria ohjannut Anne Niilola on tuonut näyttämölle suosikkinäytelmästä vähän kuin köyhän miehen version. Näyttelijät suoriutuvat kuitenkin kohtalaisesti myös puuttuvan bändin tehtävistä.

Kun näytelmä siirtyy vuoden alusta isolle näyttämölle, voi kotikutoisuus kääntyä ongelmaksi. Nyt nähty Päivänsäde, minä ja menninkäinen oli sopivasti Veeran kammarin kokoinen.

ANNE KOTIHARJU