Isosta ryhmästä lähtee murha nauru

Lappeenrantalaislähtöinen Heli Sutela ei sortunut lypsämään naurua paikkakuntajutuilla vaikka yleisö sitä varmasti vähän odottelikin. Enemmän paikkakuntien kanssa pelleili Ilari Johansson, jolla on paikallismaantiedon psykologia hallussa ällistyttävän hyvin. Kuvaaja: ES-ARKISTO/EIJA ANTTILA

Niko Kivelä All Stars: Heli Sutela ja Ilari Johansson.
Lappeenrannan kaupunginteatteri 10.10.2009Nyt on sitten sekin ihme nähty, että armoitettu esiintyjä, karismaattinen Niko Kiveläkin osaa olla kipsissä.

Lappeenrannan kaupunginteatterin ensimmäinen ison salin stand up -klubi oli kerännyt täyden katsomollisen väkeä. Sekö oli saanut Kivelän pieneen paniikkiin, sillä hänen alkusoittonsa eivät olleet lähelläkään sitä, mihin Veeran kammarin illoissa totuttiin: heti sata lasissa ja katsojat pikkusormen ympärille kietoutuneina.

Kivelä ei isoistakaan yrityksistä huolimatta saanut väkeä alusta asti vauhtiin. Miehen jutut tulivat pikavauhtia ja suuremmin värittämättä.

Kivelä palasi lavalle väliajan jälkeen ihanana omana itsenään ja lähti viemään (tuttujakin) juttujaan komeisiin sfääreihin. Tason vaihto oli silminnähtävä ja käsin kosketeltava.

Ei kannata ihmetellä, jos näkee jonkun Lappeenrannassa purskahtavan hysteeriseen nauruun mopoauton huristellessa ohi: Kivelän sanallinen ja äänellinen analyysi tuosta kulkuvälineen irvikuvasta on piirtynyt syvälle jokaisen Jukola-salissa olleen sieluun.

Illan varsinaiset tähdet Heli Sutela ja Ilari Johansson ovat esiintyjinä lähes toistensa vastakohtia. Sen lisäksi että toinen on nainen ja toinen mies, Sutelalla on tarkkaan rakennettu rooli aikuispissiksenä, jossa hän pysyy tiukasti settinsä aikana. Johansson taas tulee yleisönsä eteen munaskuitaan raapien, kerää sympatiat hulluudellaan ja elää tai kuolee yleisönsä kanssa.

Totta kai Johansonillakin on raamit, joiden avulla hän kuljettaa juttujaan, mutta miehen tässä hetkessä -ote saa bensansa yleisöstä, Johansson uskaltaa katsoa, mihin suuntaan juttu yleisön kanssa lähtee kulkemaan. Ja kyllä se yleensä lähtee.

Sutelan rooli ei ole pelkkää sanallista hekumointia, liikkeet ja bling bling -asusteet vievät katsojaa mielikuvitusmaailmaan, josta löytyy yllättävän paljon tuttuja asioita uudelleen ajateltuina ja kummallisiin kulmiin taiteltuina.

Sutela kasii sarkastisesti mies-naisperusjakoa ja näyttää, kuinka naurettavaa voikaan olla se logiikka, jonka kautta asioita yleensä katsellaan.

Sutelan komiikka saa aikaiseksi hiljaisempaa huvittuneisuutta kuin Johanssonin. Ilari-hömppäherralle ei naureta sivistynyttä, hieman pidättelevää teatterinaurua vaan mukana on koko kroppa ja kaikki se nauru, jota elämänsä aikana on kenties joutunut pidättelemään.

Johansson pöyhii sivistyksen pintakerroksen kuonaa, ja saa ihailtavalla fyysisyydellään kaiken näyttämään niin mahtavan naurettavalta.

Illan korkeimmat taiteelliset pisteet eivät tule tuman esittämisestä vaan sadan metrin balettitanssijuoksusta. Mikä liikkeiden sulokkuus ja aistikkuus, sanoo kriitikko.

Stand up toimii, vaikkei sali olekaan intiimin pieni - tosin tämä on eturiviläisen näkemys.

Siitä näkee mainiosti, keiden kanssa koomikko sanailee ja näiden reaktiot. Sitä ihanuutta ei keski- tai takariviläisillä ole.

Kaupunginteatterissa oli monta ensikertalaista ja jumalaton määrä miehiä, aivan kaikenikäisiä. Heistä lähtee hyvä mörinä.

Lappeenrantalaiset voivat olla itsestään ylpeitä - he ovat hyvä yleisö.

LIISA KUKKOLA