Sisar musta, harmaa ja valkoinen

Antaa maailman ympärillä palaa, me siskot mietitään miesjuttuja, että kuka rakastaa ja ketä. Ma?ana Sirja Sauros (vas), Irinana Ilona Pukkila (selin) ja Olgana Sanna Kemppainen. Kuvaaja: AKI LOPONEN

Anton T?ehov: Kolme sisarta. Suomennos: Martti Anhava. Sovitus ja ohjaus: Janne Saarakkala. Skenografia: Tarja Jaatinen. Valot: Jukka Hämäläinen, Topi Jukka. Äänet: Jean-Paul Silvan, Janne Saarakkala. Video: Tarja Jaatinen, Kimmo Pasanen.
Rooleissa: Sanna Kemppainen, Sirja Sauros, Ilona Pukkila, Samuli Punkka, Hanna-Kaisa Tiainen, Jarno Kolehmainen, Seppo Kaisanlahti, Jussi Johnsson, Jaakko Kiljunen, Reijo Kanerva, Simeon Walls, Marjatta Linna.
Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterissa 26.9.Tiedättehän miltä tuntuu, kun kuulee puhetta seinän läpi. Yksittäisiä sanoja saattaa tihkua läpi niin että ne kuulee ja ymmärtää, mutta kokonaisia lauseita ei pysty kuulemaan mitenkään saatikka tajuamaan niiden merkitystä.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Kolme sisarta on esityksenä tällainen seinäntakainen. Katsoja joutuu pinnistelemään - toisinaan jopa aivan fyysisestikin - kuullakseen mitä näyttämöllä sanotaan. Ja vaikka kuulisikin, ei käteen jää välttämättä yksittäisiä sanoja kummempaa.

Kokonaisuus jää katsojan ulottumattomiin sinne seinän taakse, ja oivalluksen sijaan mieltä kalvaa hämmennys: mitä minä olen katsomassa, ymmärränkö näkemääni.

Ohjaaja Janne Saarakkala kertoi lukeneensa venäläisklassikko Kolmea sisarta kuvauksena nykyisistä kolkytjarisat-ihmisistä, omasta sukupolvestaan.

Sen ei ole koskaan tarvinnut jäädä mistään paitsi. Mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja haaveitaan, kaikenlaista tavaraa ja kaikenlaisia ihmissuhteita on tarjolla ollut aina yllin kyllin.

Olga, Ma?a ja Irina ovat juhlittuja ja liehiteltyjä kuningattaria pikkukaupungissa, syrjäisessä kuvernementissa. Heidät on lapsesta asti ympäröinyt palvelijoiden armeija, eikä rikkaa ole tarvinnut panna ristiin.

Saamansa kohtelun sisaret ovat siirtäneet elämänasenteekseen: vain he ovat tärkeitä. Tapahtui ympärillä mitä tahansa, sisarusten mielestä heidän ei tarvitse siitä kantaa huolta. Ei edes tuhoisista tulipaloista tai sen jälkeisestä tuhkasateesta, joka sataa ekologisesti kestämättömien tekojemme seurauksena päällemme.

Sisaret pitävät ikiomaa BB-taloaan, jonka sisällä kuohuvat heidän tarpeensa ja haaveensa, joista kaikkien tulee olla kiinnostuneita. Muiden teot, tarpeet ja tunteet ovat mauttomuudessaan lähinnä vain halveksittavia.

Omia tunteitaan nykyajan kolme sisarta ovat oppineet säätelemään niin, ettei mikään ole niin pahaa, ettei siitä pääsisi bailaamalla irti. Pullotetaan kyyneleet, ja viedään ne raaka-aineeksi kylpylään; otetaan surustakin kaikki mahdollinen hyöty irti.

Ostan Saarakkalan Kolmen sisaren tulkinnan, joka katsoo ihmisiä modernein lasein. Silti minua häiritsee vahvasti se seinä, jonka läpi joudun katsomaan tätä uutta, omalakista tulkintaa Kolmesta sisaresta.

Saarakkala ei sano suoraan vaan viljelee viitteitä. Tämä viitteellisyys avautuu varmasti paremmin, jos tuntee alkuperäisen tekstin, mutta kaikkien ei voi olettaa tuntevan tarkasti T?ehovin tekstiä tai sen eri tasojen merkityksiä.

Alkuperäisessä tekstissä Irina saa kuolleen äitinsä rakastajattarelta nimipäivälahjakseen samovaarin. Se oli suorastaan sopimaton lahja 20-vuotiaalle tytölle nimipäivälahjaksi, koska samovaaria pidettiin arvokkaana lahjana - sellaisen saattoi antaa esimerkiksi aviopuolisolle kultahääpäivälahjaksi.

Yhtä sopimaton lahja tässä ajassa voisi hyvinkin olla Saarakkalan lavalle tuoma musta dildo, joka vihjaa niin seksiin kuin rotuunkin.

Kun T?ehov on jo kuorruttanut pihviään merkitysten ja symbolien alle, tulee Saarakkalan pihville ikään kuin tuplakuorrutus, tai se seinä, jonka läpi näytelmää joutuu katsomaan.

Symboleiden tasolla liikkuva ohjaus ei auta katsojaa tulkitsemaan näytelmää, jos vihjeet ovat monitasoisia ja vaikeita ja olettavat kaikkien tietävän sellaista mitä monikaan ei tiedä.

Ylöspanoltaan Kolme sisarta on häkellyttävän kaunis. Sen pelkistetty lavastus mustavalkoisine, skandinaavisen tyylikkäine huonekaluineen rakentaa sisarten vauraan maailman kuoret. Nehän ovat nykyisin niin valtavan tärkeitä.

Skenografia osaa myös olla hirveän kaunis. Tulipalo, ja sen syövereissä juoksevat ihmiset, roihuaa kirkuvanpunaisena taustalla, kun sisaret lekottelevat pohtimassa omia tärkeitä asioitaan.

Sisarten vaatteet, Olgalla harmaat, Irinalla puhtaan valkoiset ja Ma?alla mustan puhuvat, kertovat arvo- tai ajatusmaailmasta.

Olga liikkuu harmaalla alueella, Ma?a tietää tekevänsä väärin ja Irina ihmettelee viattomana, mitä tämä elämä oikeastaan on.

Näyttelijöiden suoritukset ovat Kolmessa sisaressa hyviä, jos toisinaan hukkuvaa puheilmaisua ei lasketa mukaan. Löysää, arkista tai epäselvää puhetta ei näyttämöllä oikeuta mikään, eikä se ainakaan helpota katsojan tehtävää.

Uudet naisnäyttelijät ovat näytelmän helmiä. Ilona Pukkila Irinana ja Hanna-Kaisa Tiainen Nata?ana ovat kuin toistensa ääripäät; toinen itseään hakeva parikymppinen ja toinen topakkuudellaan ja määrätietoisuudellaan itselleen talon valtaava veljen vaimo, joka on valjastettu kuvaamaan vaurastuvan (venäläisen) ihmisen typeryyttä.

Lohduton on Saarakkalan luoma kuva kolkytjarisat-ihmisestä. Mutta sehän ei tarkoita, että Saarakkala olisi ihmisestä sitä mieltä. Ehkä hän on vain tehnyt havaintoja ympäriltään.

LIISA KUKKOLA