Ilahduttavan tasapainoinen Lucia di Lammermoor
17.7.2009 4:00
Donizettin Lucia Di Lammermoor -oopperan ensi-ilta 15.7. Savonlinnan oopperajuhlilla.
Musiikin johto Alberto Hold-Garrido, ohjaus Marianne Mörck ja kuoron valmennus Matti Hyökki.
Päärooleissa Luis Ledesma, Eglise Gutiérrez, Felipe Rojas Velozo, Mika Kares.Lucia di Lammermoor on Walter Scottin versio Romeosta ja Juliasta. Kaksi skottilaista sukua ovat riitaantuneet, mutta rakkaus ei välitä valtakiistoista eikä tunne vihanpidon rajoja, mikä johtaa ihmiset sitten traagisiin ratkaisuihin.
Esitys oli tänä kesänä kuulemistani Oopperajuhlien ensi-illoista tasapainoisin ja täyteläisin. Alberto Hold-Garridon varmat otteet, kyky ammentaa ja kaivaa musiikista hiukan enemmän kuin nuottikuva kertoo ja selkeästi partituurin yläpuolella oleminen, antavat aikaa sisääntulojen näyttämiseen ja musiikilla herkutteluun. Nautittavan rentouttavaa kuunneltavaa.
Samainen rentouttava tunne oli myös koko solistikunnan tekemisessä. Jokaisella oli perusvarmuus rooliinsa ja sen lisäksi joillakin vielä taitoa briljeeratakin osaamisellaan.
Luis Ledesman ja Felipe Rojas Velozon suoritukset olivat tasaisen vakuuttavia, mutta Eglise Gutiérrez´n suoritus Luciana oli henkeäsalpaava. Hänen useiden taidokkaitten yksilösuoritusten lisäksi duetto huilun kanssa oli loistava. Gutiérrez herkästi taipuvine koloratuureineen ja Timo Pulakka täyteläissointisine huiluineen hengittivät hienosti samaan tahtiin ja imitaatio toisensa jälkeen säväytti.
Mika Kareksen roolisuoritus oi ilahduttavan taidokas. Pappi Raimondon basso soi vaivattomasti julistaen ja lavatyöskentelyssä oli vapautuneisuutta ja luontevuutta. Toinen mielenkiintoinen - mutta hieman ajatuksia herättävä - roolisuoritus oli Arturon roolin esittäneellä Sergey Semishkurilla, jonka tenoriääni soi todella metallisena ja kirkkaana. Tällä Mariinski-teatterin laulajalla on kokemusta monesta suuresta tenoriroolista, ja olisi mielenkiintoista kuulla, miltä vaikkapa Lenskyn rooli tällä materiaalilla kuulostaa.
Göran Arfsin lavastus oli yksinkertaisuudessaan toimiva ja ohjaaja Marianne Mörkcin toive massiivisten kivipylväiden välittämästä kylmyydestä ja turvattomuudesta toteutui ainakin kohdallani. Thorsten Dahnin valaistus tuki syntynyttä mielikuvaani oivallisesti. Etenkin kuoron tumma puvustus (Mathias Clason) korosti vielä hyvin hovin mielipiteen ja Lucian tunnemaailman ristiriitaa.
Kuoroa oli käytetty hyvin osana oopperaa ja päälle liimatun tuntua ei esiintynyt. Kuoron laulullinen suoritus oli tuttua tasaisen varmaa, vaikka mieskuoron hidasteleva jähmeys kokonaistulosta verottikin.
JUKKA LIND
