Taiteilijaelämää ja lastenkodin arkea

8.7.2009 4:00
Ruustinna Ahonen (Kristiina von Hertzen) tapaa lapsenkodin lapsia (Hannamari Heikkinen ja Jenni Malinen). Kuvaaja: KAUKO LIIMATAINEN

Sirkka Laine-Marjaana Tykkyläinen: Kukonkanta ja Kananhäntä.
Ohjaus: Marjaana Tykkyläinen. Tuottaja: Kyösti Roiha.
Toteutus: Elinkeinoyhtymä Kukonhännät. Rautjärven ja Kaakon kansalaisopistojen yhteishanke.
Ensi-ilta Parikkalan kesäteatterissa 5.7.2009.
Harvassa ovat ne kesäteatterinäytelmät, joissa katsoja voi aidosti nauttia sekä hyvästä draamallisesta tarinasta että samalla sivistää itseään paikkakunnan historiapalasilla. Kukonhännät ovat saaneet sellaisen aikaan Parikkalan kesäteatterissa. Käsikirjoittajille ensimmäinen kiitos hyvän ja hauskan draaman synnyttämisestä!

Empire-tyylisen Kukonkannan huvilan elämää seurataan kahdesta aikatasosta. Seurataan talon rakennuttaneiden Fagerlundien aikaa, jolloin talossa vietettiin vilkasta kulttuurielämää Oskar Merikantoa ja Eino Leinoa myöten, sekä myöhempää lastenkotiaikaa.

Näytelmä osoittaa, että vuosisadan vaihde tarjosi kiihkeitä poliittisia keskustelunaiheita ja luomisvoimaista taiteilijaelämää muuallakin kuin Karjalan kannaksella.

Fagerlundien jälkeen talo toimi lastenkotina 1920-1950-luvuilla. Lastenkotivaiheen vuoksi näytelmässä on paljon lapsirooleja. Ehkä kesäteatterinäytelmälle harvinaisempana asiana lapset ovat paljon äänessä.

Toinen kiitos kuuluukin lapsinäyttelijöille: he suoriutuivat hyvin urakastaan paljasjalkaisina puoliorpoina, mutteivät silti minään ressukkoina vaan neuvokkaina rallattajina, kiusantekijöinä ja tarpeen tullen myös koskettavina laulajina. Nuoren Tiia Anttosen luontevassa näyttelemisessä olisi monelle aikuisharrastajallekin omaksumista.

Näytelmäsuorituksissa oli vielä epätasaisuutta. Etenkin juuri ennen väliaikaa, tekstiltään hyvin vahvaksi tarkoitettuun kohtaukseen, Liisa Meriluodon (Vuokko Karjalainen) ja Emilia Fagerlundin (Salme Haapio) nuoruusmuisteluun ei saatu vielä riittävää eläytymistä aikaiseksi.

Toisaalta hienoja rooleja esittivät lastenkodin johtajattarena ja mustalaisnaisena Mirja Sahla, säveltäjä Merikantona ja Markus-setää ensi-illassa paikannut Martti Narsakka sekä pienempiä rooleja esittänyt Kristiina von Hertzen.

Mukana oli käsittääkseni paljon uusia kasvoja, mikä on teatterin tekemisen kannalta aina arvokas asia näillä pienillä paikkakunnilla.

Kolmas kiitos kuuluu sille esimerkillisyydelle, miten hyvin kahden kunnan kansalaisopistojen yhteistyön urakka oli onnistunut. Ei liene ollut aina aivan mutkatonta yhdistää reilun kolmenkymmenen harrastajan harjoitusaikataulut yhteen Parikkalan ja Rautjärven välillä.

Kukonkanta ja Kananhäntä -näytelmä on myös sikäli poikkeuksellinen, että se on poikinut varsinaisen tapahtumaryppään Parikkalaan tänä kesänä, sillä Laine ja Tykkyläinen ovat läpivalaisseet Fagerlundien ja muiden vaikutusvaltaisten sukujen taustoja kulttuurikierroksilla ja luennoilla. Jopa siis historiikkeja kaihtavien on ollut mahdollisuus sivistää itseään.

Ps. Kukonkannan komea rakennus on edelleen olemassa kylänraitin pohjoispuolella olevan tien varrella, nykyisin jälleen yksityiskotina.

ANU PARTANEN