Ka jotta naps vaan!

Keijo Puustinen esittää naistenhurmaajaa Rasilan kesäteatterin näytelmässä Naistenhurmaaja. Takana vasemmalla Anja Sikiö, Seija Ihalainen, Raimo Halonen ja Oona Muhonen. Vauvaa näyttelee Siiri Leinonen. Kuvaaja: Virpi Saarinen

Ruokolahden Harrastajateatteri: Naistenhurmaaja. Maiju Lassilan tekstin on ohjannut Antti Riikonen.
Rooleissa Seija Ihalainen, Raimo Halonen, Keijo Puustinen, Mervi Leskinen, Sami Rossi, Anja Sikiö, Oona Muhonen, Jani Haimakainen, Pirjo Airikka, Päivi Penttilä, Antti Riikonen ja Siiri Leinonen.
Ensi-ilta Rasilan kesäteatterissa 29.6.2009.Luonteva ja sympaattinen. Ne sanat tulivat ensimmäisenä mieleeni, kun näin Naistenhurmaajan lavasteet, jotka sulautuvat hyvin Rasilan kesäteatterin rantamaisemaan. Itse näytelmä on myös luonteva - ja sympaattinenkin, ainakin jos sen lukuisia roiseja vitsejä ei lasketa mukaan.

Maiju Lassilan komedia Naistenhurmaaja kertoo perhedraaman sadan vuoden takaa. Sahatyöläinen Antti Tynin (Raimo Halonen) ja hänen vaimonsa Katrin (Seija Ihalainen) tasaisen harmaa arki menee sekaisin, kun lipevä Tahvo Suihko (Keijo Puustinen) asettuu taloon ruokavieraaksi ja alkaa vokotella väsynyttä perheenäitiä. Samalla Suihko ehtii sekoittaa kylän naisten päät ja saada miesten vihat niskoilleen.

Näytelmän herkullisimmat roolisuoritukset tekevät Mervi Leskinen ronskina Matleenana ja Sami Rossi saarnamies Juoppina. Kun Matleena astuu lavalle syljeskelevänä ja roiseja puhuvana leskirouvana, puhaltaa hän samalla näytelmän eloon ja virittää katsojat komedian taajuudelle, jotta ”naps vaan”. Leskisen ilmaisu on riemastuttavan ilmeikästä.

Esityksen kiinnostavin hahmo on saarnamies Juoppi, joka yhtenä hetkenä julistaa herran sanaa ja ylistää elämää, toisena hyökkää sontiaisen kimppuun raamatulla. Ankaran saarnamiehen kireässä olemuksessa on pidäteltyä raivoa, joka tilaisuuden tullen pääseekin pihalle melkoisella voimalla. Teatterin ensikertalainen Rossi heittäytyy rooliin antaumuksella.

Ristiriitaisuus ei ihan yhtä hyvin toimi perheenäidin Katrin hahmossa. Katri muuttuu murheiden lannistamasta äidistä itsenäiseksi naiseksi niin äkkiä ja vaivattomasti, että muutokseen on vaikea uskoa. Epäselväksi jää myös se, miksi ihmeessä viriili Suihko kiinnostuu apaattisesta Katrista. Tosin tutkimattomia ovat lipevien miesten tiet.

Lassilan näytelmässä naiset puhuvat minkä kerkeävät - varsinkin kun kyse on toisten asioista - kun taas miehet vaihtavat välillä viestejään sanan tapaisilla tokaisuilla. ”Niin, jotta” ”Ka, jotta” -dialogi ei varmaan ole helppoa, mutta se sujuu näyttelijöiltä luontevasti.

Myös tilan käyttö toimii. Kohtaukset kulkevat luontevasti eri puolilla näyttämöä ja ohjaaja Antti Riikonen hyödyntää kesäteatterin miljöön viereistä rinnettä myöten.

VIRPI SAARINEN