Pitkä matka edessä

3.5.2012 0:00
Lauri Mäkimurton raivoisissa maalauksissa on kaikuja Kalervo Palsan ja Edvard Munchin kuvamaailmasta, mutta omalla tavalla tehtynä. Kuvaaja: Kai Skyttä

Opinnäytetyönäyttely:
Mitä ikinä haluat.
Imatran taidemuseo,
21.4.—5.5.2012.
Nuorten kuvatekijöiden yhteisnäyttely opintojen päätteeksi on aina kiinnostava kohde etenkin kun Saimaan ammattikorkeakoulusta on valmistunut varsin taitavaa väkeä. Niin mielellään kun nuoria kannustaakin eteenpäin taiteen tiellä, herättää tämä ensimmäinen osio myös kosolti kysymyksiä.

Nimensä mukaisesti näyttely korostaa yksilöllisyyttä, joka sinällään on kunnioitettavaa, mutta paikoitellen omaan napaan — tai alemmaskin — tuijottaminen on saanut kaiken vallan. Kelvollista osaamistakin toki löytyy, onneksi.

Aino Suonion sinällään eleetön valokuvasarja saa hyvän lisän maalatuista pisteistä ja kokonaisuus on ehyt sekä hallittu. Ulla Aatinen löytää puupiirroksiinsa tuoreen näkökulman, Marko Aresalon pelkistetyissä silkkipainotöissä on hyvä rajaus ja tehokkaat värit.

Onnistunut valokuvasarja on myös Tatjana Tikan Vuodenajat, jonka tekninen taso on niin korkea, että se kelpaisi minkä tahansa tasokkaan aikakauslehden kanneksi.

Korutaiteen uusia tuulia näkyy kiitettävästi. Viivi Mannisen Ihana taakkani on kuin veistos ja Soili Rautasen talismaanikorusarja kerrassaan komea.

Videotaide vaatii onnistuakseen kelvollisen tekniikan, kohtuullista estetiikkaa ja ennen kaikkea jonkin sisällön, sanoman. Nyt esillä olevissa teoksissa mikään näistä vaatimuksista ei täyty.

Näyttelyn ehkä kiinnostavin tekijä on Lauri Mäkimurto raivoisilla maalauksillaan. Niissä on kaikuja Kalervo Palsan ja Edvard Munchin kuvamaailmasta, mutta omalla tavalla tehtyinä. Kuviin kasvaa tiukka tunnelma, voimakas siveltimenjälki vangitsee katsojan.

Tekniikan hioutuessa lopputulos arvatenkin paranee.

Seppo Paajanen