Nuorten sankareiden ja vanhojen mestareiden taisto

6.7.2010 0:00
Kuva: Taidekeskus Salmela
Terhi Kaakinen: Kaakisen puiseva perhe
Terhi Kaakinen: Kaakisen puiseva perhe


Taidekeskus Salmela 12.6—8.8.2010
Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun näyttelyluokka on ehdottomasti tänä kesänä se, joka puhuttelee ja joka kannattaa nähdä. Ei niin, ettei päänäyttely olisi näkemisen arvoinen.

Kilpailun ehdotonta suosikkia on mahdoton nimetä, niitä on monia: Pasi Rauhala, Maria Laine, Juhana Moisander, Kristiina Sario, Terhi Kaakinen ja Teemu Korpela.

Rauhalan teokset ovat naiiveja käsitteellisiä teoksia. Arkisista materiaaleista tehdyt teokset naurattavat katsojia. Maria Laineen maalaukset ovat synkän koskettavia kuvia ihmisistä ja ahdistavia. Ainoan valokuvaajan, Juhana Moisanderin, kuvat ovat mystisiä ja taidehistoriaa kommentoivia. Vanitas koostuu ihmisistä, ei esineistä. Kristiina Sario erottautuu, koska ei maalaa muodikasta rumamaalausta tai ole ahdistuneen ekspressiivinen. Hän kertoo pieniä, hieman humoristisia tarinoita.

Eteläkarjalaisille tuttuja ovat Teemu Korpela ja Kasperi Muttonen. Korpelan ihmiskuvissa on vaikutteita Paul Delvauxilta ja Max Ernstiltä. Ihmiset ovat muuttumassa kasveiksi tai eläimiksi. Muttosen arkkitehtoniset työt koetaan vaikeina, mutta Happy Modernism on kriittinen teos viileälle modernismille.

Terhi Kaakinen jatkaa omalla tavallaan suomalaista puunveistotraditiota. Humoristisista tilannekuvista varsinkin Kaakisen puiseva perhe on hykerryttävä perhekuva ja lämpimän ironinen. Petri Eskelisen koneet jatkavat Osmo Valtosen kineettisen taiteen perinnettä. Markku Haanpään kylässä mökit ovat suomalaiskansallisia, ja kokonaisuus on kontemplatiivinen. Täydellistä ilottelua on Jonna Johanssonin maalauksissa, jotka tuovat eittämättä muovisen ja kiiltävän pinnan takia muistumia Marianne Uutisen taiteeseen.

Ilo ja huumori ovat nuorten töissä, mutta niissä on myös filosofista pohdintaa. Salla Laurinollin teoksia voi katsoa sartrelaisen ahdistuksen läpi. Niissä vain rakennukset on heitetty kärsimään kosmista eksistentiaalista ahdistusta. Jari Rönkön maalauksissa on sosialistisen realismin rippeitä. Niin urheita ovat pyöränkorjaajat. Muutoin hänen pienet maalauksensa ovat melkein laatukuvamaisia hollantilaisen taiteen hengessä.

Vanhat mestarit osaavat asiansa, ja Salmelassa on ripaus kansainvälisyyttäkin. Kimmo Pyykön teokset osoittavat, miten työ tekijäänsä kiittää, humoristisesti.

Päivi Ruutiainen