Teatteriarviot

Näyttelyarviot

Konserttiarviot

Elokuva-arviot

Kirja-arviot

Semiotiikan talvikoulu metsästää identiteettiä

20.1.2010 4:00

Tupakoidessaan ihminen rakentaa identiteettiään. Entä onko Moskova identiteetiltään taantumuksellinen ja Pietari kumouksellinen kaupunki? VEERA JÄÄSKELÄINEN

IMATRA. Semiotiikan talvikoulu on tarkoitettu kaikille, vakuuttaa hallintojohtaja Maija Rossi. Semiotiikka ei ole sitten 1960-luvun keskittynyt pelkkään kielen tutkimukseen, vaan sen alaan kuuluu laajasti merkitysten tutkiminen. Semiotiikka opettaa katsomaan asioita monesta suunnasta.

- Ihminen oppii tarkastelemaan vaikkapa omaa työtään monilta eri näkökulmilta, eikä ainoastaan oman ammattikunnan näkökulmasta, Rossi sanoo.

Talvikoulu valitsi tänä vuonna yleisotsikokseen Identiteettiä etsimässä. Teema kypsyi dosentti Matti Keinäsen ja professori Aki-Mauri Huhtisen ehdotuksesta pitää seminaari miehen identiteetistä.

- Pelkkä miehen identiteetti oli mielestämme liian suppea aihe seminaarille, joten päätimme laajentaa aihetta talvikoulua varten, Rossi kertoo.

Aihe laajeni käsittämään muun muassa kansallisia identiteettejä ja kaupunkien identiteettejä. Professori Pekka Pesonen pohtii venäläisen kulttuurin jakautumista Pietarin ja Moskovan, eli lännen ja idän välille. Hän pohtii, onko Moskova itäinen, barbaarinen sekä rikas, ja Pietari toisaalta kumouksellinen, läntinen ja kulttuurinen.

Myös tupakka saa oman luentonsa, kun lehtori Mika Hallila käsittelee tupakkaa ja siitä kertomista suomalaisessa kirjallisuudessa. ”Tupakka on symboli ja tupakointi usein sosiaalinen performanssi”, Hallila kirjoittaa luentonsa tiivistelmässä. Tupakoidessa ihminen siis rakentaa eroja meidän ja heidän välille, ja tupakointiin liitetyt merkitykset ovat osa tupakoitsijan identiteettiä.

Semiotiikan monet ulottuvuudet näkyvät myös siinä, että Imatran kansainvälinen semiotiikan instituutti ohjaa monen eri alan pro graduja ja väitöstutkimuksia.

Instituutissa tehdään parhaillaan tutkimusta esimerkiksi pyhistä kuvista Kolmen ristin kirkossa, kulutuksesta, juridiikasta ja kybersodasta. Onpa yksi väitöskirja valmistumassa Harry Potteristakin.

Talvikoululla on takanaan 20 vuoden historia. Tilaisuus on aina pidetty samoihin aikoihin, ja aina Valtionhotellissa. Aiheet ovat vaihdelleet muodista historiaan ja ruoasta valtaan.

- Monet ilmoittautuvat joka vuosi, ja tulevat aiheesta riippumatta. Heille se on virkistäytymistä, Rossi mainitsee.

Rossin mukaan osallistujien joukossa on paljon lääkäreitä, psykologeja ja henkilöstöjohtajia.

- Talvikoulussa ei odoteta semiotiikan tuntemusta, sillä luennot ovat sovellettua tietoa.

Semiotiikan talvikoulu 29.-31.1. Imatran Valtionhotellissa. Viikonlopun hinta 210 euroa, yksittäiset luennot 10-15 euroa.

Poimintoja ohjelmasta


pe 29.1.
Sam Inkinen: Identiteettiä etsimässä. Käsitteitä, ongelmia, johtopäätöksiä.
la 30.1.
Karolina Kiil: Miten miehen käy postmodernissa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa?
Teivas Oksala: Suomalaisen identiteetin roomalaiset juuret - Eino Leinon matka 1908-09 Roomaan.
Pekka Pesonen: Moskova vai Pietari? Kaupunki kansan identiteettinä.
su 31.1.
Juha Pentikäinen: Itäinen, läntinen vai pohjoinen mieli? Suomalaisten uskontoa etsimässä.
Mika Hallila: Polttava minä - tupakka identiteetin merkkinä suomalaisessa kirjallisuudessa.

Lue lisää

Lue kaikki Etelä-Saimaan kulttuurijutut maksullisesta digilehdestä.

Arvostelut

Trailerit

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä