LAPPEENRANTA. Loppiaisena päättynyt Lappeenrannan laulukilpailut tarjosi Lappeenrannan kaupunginorkesterille loistavan esiintymisareenan. Valtakunna..." />

Miksi iso osa kaupungin-orkesterin soittajista puuttui laulukilpailuissa?

8.1.2010 4:00

Moni kaupunginorkesterin soittajista ei ollut mukana Lappeenrannan laulukilpailujen runsaasti täydennetyssä kokoonpanossa.
Kuvaaja: VESA LAITINEN

ANNE KOTIHARJU

LAPPEENRANTA. Loppiaisena päättynyt Lappeenrannan laulukilpailut tarjosi Lappeenrannan kaupunginorkesterille loistavan esiintymisareenan. Valtakunnallista näkyvyyttä ja kuuluvuuttakin tuli, koska loppukilpailu televisioitiin ja radioitiin. Kuitenkin useita kaupunginorkesterin soittajia oli korvattu muilla. Muun muassa konserttimestari Tero Latvalaa ei näkynyt.

Kuinka monta kaupunginorkesterin soittajaa puuttui loppukilpailukokoonpanosta, kaupunginorkesterin intendentti ja laulukilpailujen toiminnanjohtaja Milko Vesalainen?

- Rivistä puuttui kaksi sairauslomalla ollutta, kaksi äitiyslomalaista, yksi vuorotteluvapaata viettävä, yksi Kuopion viulukilpailuun osallistuja sekä yksi Kuopion viulukilpailussa kilpailevan opettaja (Tero Latvala).

Kuuluuko laulukilpailuissa soittaminen orkesterin virkatehtäviin?

- Kyllä kuuluu, mutta kaikilla poissa olleilla oli asialliset syyt.

Kuinka paljon kaupunginorkesteria joutuu täydentämään joka tapauksessa laulukilpailuihin?

- Kaupunginorkesterissa on vain 21 vakanssia. Laulukilpailujen näyttämöllä kuultiin 50 - 60 soittajaa. Pyrimme käyttämään täydentäjinä alueen soittajia sekä säännöllisesti orkesteria avustavia.

Miten tärkeä tapahtuma laulukilpailut on orkesterille?

- Se on orkesterin käyntikortti. Ilman muuta laulukilpailut motivoivat orkesteria. Kaikki haluavat olla mukana. Työrupeamana se on melkein kuin tavallinen konserttiviikko, mutta konsertti vain annetaan kilpailussa, jossa Lappeenranta-sali on täynnä ja joka televisioidaan suorana. Ylellekin tapahtuma oli valtava satsaus ja iso tuotanto.

Miten laulukilpailut onnistuivat tänä vuonna toiminnanjohtajan näkökulmasta?

- Ihan nappiin ja paremmin kuin koskaan. Orkesteri soitti äärettömän hyvin. Eikä sattunut mitään kommelluksiakaan.

Kommentoi KommentoiLähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Etelä-Saimaa: Miksi iso osa kaupungin-orkesterin soittajista puuttui laulukilpailuissa?

ANNE KOTIHARJU LAPPEENRANTA. Loppiaisena päättynyt Lappeenrannan laulukilpailut tarjosi Lappeenrannan kaupunginorkesterille loistavan esiintymisareenan. Valtakunnallista näkyvyyttä ja kuuluvuuttakin tuli, koska loppukilpailu televisioitiin ja radioitiin. Kuitenkin useita kaupunginorkesterin soittajia oli korvattu muilla. Muun muassa konserttimestari Tero Latvalaa ei näkynyt.

Lue koko uutinen:
http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2010/01/08/Miksi+iso+osa+kaupungin-orkesterin+soittajista++puuttui+laulukilpailuissa%3F/201018259532/7

(*) Pakolliset kentät

ANNE KOTIHARJU LAPPEENRANTA. Loppiaisena päättynyt Lappeenrannan laulukilpailut tarjosi Lappeenrannan kaupunginorkesterille loistavan esiintymisareenan. Valtakunnallista näkyvyyttä ja kuuluvuuttakin tuli, koska loppukilpailu televisioitiin ja radioitiin. Kuitenkin useita kaupunginorkesterin soittajia oli korvattu muilla. Muun muassa konserttimestari Tero Latvalaa ei näkynyt.

Lue koko uutinen:
http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2010/01/08/Miksi+iso+osa+kaupungin-orkesterin+soittajista++puuttui+laulukilpailuissa%3F/201018259532/7

" />

Arvostelut

Keskustele

Palaute

Anna palautetta toimitukselle tästä.

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä


Julkaisujärjestelmä