Teatteriarviot

Näyttelyarviot

Konserttiarviot

Elokuva-arviot

Kirja-arviot

Lääkärin ura toteutuu elokuvassa

15.12.2008 4:00

- Viimeksi kävin Lappeenrannassa elokuvissa joskus 1990, katsomassa Top Gunin Vpk-talolla, Petteri Summanen kertoo.
Kuvaaja: PEKKA HÖLKKI

Petteri Summanen näyttelee Blackout-elokuvassa sydänkirurgia. Elokuvan ulkopuolella hän ohjaa, näyttelee ja käsikirjoittaa. MIRVA TUUSA

LAPPEENRANTA. Näyttelijä Petteri Summasen haaveili aikoinaan urasta hävittäjälentäjänä tai lääkärinä. Kun hän oli pieni, pääsi hän sairaanhoitajaäitinsä ja äidin entisen kirurgimiehen kautta näkemään, millaista elämä kirurgina voisi olla.

- Hän lähti päivystämään, tuli päivystämästä, lähti töihin, tuli töistä, meni leikkaukseen, tuli leikkauksesta, Summanen muistaa ja naurahtaa.

- Mutta minun mielestäni siinä oli jotain ylvästä ja komeaa. Sitten tuli näitä ilmaisuvirityksiä täällä Lappeenrannassa ja 80-luvulla oli sitten kyllä muut haaveet.

Summanen on viimeisen vuoden aikana saanut kokeilla myös sitä, miltä kirurgin työ sairaalaan leikkaussalissa tuntuu ja millaista on pidellä kädessä kirurgin instrumentteja. Kokeiluun tarjosi mahdollisuuden rooli elokuvassa Blackout. Summanen näyttelee elokuvassa sydänkirurgi Pekka Valintoa, joka herää pitkästä koomasta ja saa kuulla, että hänen päässään on mysteerinen, konenaulaimella ammuttu naula.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut JP Siili.

- JP soitti minulle vuosi sitten keväällä ja kertoi, että on jo pitkään valmistellut elokuvakäsikirjoitusta, johon on ajatellut minua pääosaan.

Summanen luki käsikirjoituksen ja innostui niin kovasti, että halusi "kiljuen mukaan".

- Rooli oli todella herkullinen. Se haastaa monesta suunnasta, koska siihen liittyivät kimurantit ihmissuhdekuviot, muistinmenetykset ja resetointi, jännityselementti ja hengenvaara.

Haasteita roolille asetti sekin, ettei Summanen tiennyt sydänkirurgiasta mitään. Elokuvassa hän kuitenkin esiintyy leikkaussalissa suvereenisti, käsittelee potilaita ja on sairaalassa kuin kotonaan. Jotta uskottavaan lopputulokseen päästiin, opastivat Summasta huippukirurgit, anestesialääkärit, teho-osaston hoitajat ja leikkaussalihoitajat.

- Halusin treenata elokuvan tapahtumien sisällä olevat toimet niin, että välttyisin kömpelyydeltä. Instrumentteja tuli pyöriteltyä käsissä jonnin verran.

Lääkäreiden työhön Summanen suhtautuu kunnioituksella ja arvostuksella. Summanen on kuitenkin näyttelijä, ja kirurgiaa ja sairaalamaailmaa enemmän häntä kiehtoo elokuvassa Pekka Valinnon hahmo. Pekka Valinto on nimittäin Summasen mielestä henkilö, joka kiihdyttää ja haastaa - sekä katsojia että häntä itseään. Siinä, miten Valinto koomasta herättyään resetoituu ja nollaantuu aloittamaan uuden elämän, siinä piilee Summasen mielestä jotain kiihdyttävää, jotain pelottavaa.

- Ja sitten kuitenkin on salaisesti vähän kateellinen Pekalle. Ei sen takia, että haluaisi järjestää oman elämänsä, vaan se, että voisi noin 35-38-vuotiaana herätä joku päivä, tuntematta vaimoansa, Summanen sanoo.

- Se on ihan kammottavaa.

Summasesta ei tullut lääkäriä eikä hävittäjälentäjää. Hänestä tuli näyttelijä.

Se oli iso juttu, kun hän toisella yrittämällä pääsi Teatterikorkeakouluun. Jo valmiiksi puhuttu harjoittelijan paikka Lappeenrannan kaupunginteatterissa sai jäädä, ja mies lähti Helsinkiin.

- Tavoitteena oli saada vakituinen paikka jostain hyvästä teatterista ja pystyä vakiinnuttamaan asemansa näyttelijänä, niin että saisi siitä tasaisen toimeentulon ja haasteita.

Töitä on riittänyt sekä teatterissa, televisiossa että elokuvissa. Summanen on myös alkanut myös ohjata ja käsikirjoittaa. Esimerkiksi tammikuussa Sub-tv:ltä alkaa tulla hänen käsikirjoittamansa Jugistyle-huumoriohjelma, jonka käsikirjoituksia hän on koonnut ja jonka hän on ohjannut.

Näyttelijänä Summanen nähdään ruudussa JP Siilin poliisimaailmaan sijoittuvassa tv-sarjassa Virta.

Kameran toiselle puolelle siirtyminen on ollut Summasen mukaan osittain sattumaa.

- Sisältö on ollut itselle tuttua ja näyttelijät tuttuja. Tietää, mitä kavereista saa irti, Summanen nauraa.

Muita intohimoja hänelle ei ohjaajan tai käsikirjoittajan työtä kohtaan ole, näyttelijän työ tarjoaa tarpeeksi haasteita.

Ainakin Blackoutin roolin haasteissa Summanen on onnistunut hyvin. Meilahden sairaalan ja HUSin henkilökunnalta on tullut elokuvasta kiittävää palautetta.

- Siunaus tuli.

Blackout-elokuva tulee ensi-iltaan 26. joulukuuta.

Petteri Summanen


Syntynyt Säkylässä vuonna 1969.
Asunut Lappeenrannassa 1986-1990 ja viettänyt pienestä asti kesiä mummolassa Taipalsaarella ja Leirikadulla. Ennen Lappeenrantaa asui Rovaniemellä.
Kesäisin asuu perheensä kanssa Lappeenrannan liepeillä, sillä mökki on Taipalsaarella.
Näytellyt lukuisissa tv-sarjoissa, muun muassa Studio Julmahuvissa, Isänmaan toivoissa ja Läpivedossa.
Nähty myös useissa kotimaisissa elokuvissa, esimerkiksi FC Venus, Paha maa ja Nousukausi.

Lue lisää

Lue kaikki Etelä-Saimaan kulttuurijutut maksullisesta digilehdestä.

Arvostelut

Trailerit

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä