Rouvali tuli, näytti ja voitti

Kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin Lappeenrannan-vierailu tarjosi nautittavaa kuultavaa ja katsottavaa. Kuvaaja: Mika Strandén

Lappeenrannan kaupunginorkesteri, kapellimestarina Santtu-Matias Rouvali, solistina Anna-Liisa Bezrodny.
Säveltäjäniminä Alfvén, Prokofjev, Beethoven.
Saimaa Sinfonietta II -konsertti Lappeenranta-sali 16.2.Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali kävi näyttämässä Lappeenrannassa torstai-iltana, miksi nuorella miehellä riittää nostetta. Musiikillisen luonnonlapsen tarkka ja täsmällinen lyönti tarjosi paitsi nautittavaa kuultavaa, myös katsottavaa.

Hugo Alfvénin kolmesta Kustaa Adolfin sarjan pikkukappaleesta kuultiin konsertin aluksi sisäistyneen juureva, vähäeleinen tulkinta.

Kiintiö-Alfvénin sijaan Rouvali kirvoitti orkesterista esiin tuoreen mullan tuoksua ja ruotsalaisen kyläjuhlan tuntua parhaimmillaan.

Rouvali loi musiikillisia kaaria oivallisin dynaamisin painotuksin, ja ohjaili orkesteria hienovireisesti ja tarkasti. Varsinkin jousien keskittynyttä soittoa oli ilo kuunnella.

Sergei Prokofjevin 2. viulukonserton ohjaksia Rouvali piteli yhtä lailla tarkkavainuisesti.

Kameleonttimaisen roolinsa keskellä solisti Anna-Liisa Bezrodny tyylitteli taitavasti milloin hurmioituneella ylärekisterin hehkulla, milloin G-kielen verenhimoisilla glissandoilla.

Teknisesti haastavassa, paljon soittamista sisältäneessä konsertossa Rouvali luotsasi joukkojaan välillä Bezrodnyn imussa, välillä solisti taas nivoutui saumattomasti osaksi jousisektiota.

Bezrodny oli kenties omimmillaan hitaissa tempoissa, jolloin hieman ohueksi jääneen viulun sointiin tuli enemmän voimaa ja pakahduttavaa tunteen paloa.

Illan päätteeksi puhalleltiin pölyt pois Ludwig van Beethovenin 5. sinfoniasta.

Rouvalin raikas tulkinta venytteli vakiintuneita tempokäsitteitä ja korosti dynaamisia ääripäitä, mutta helposti jäsentyvistä peruspalikoista kasvoi nautittavan energinen kokonaisuus.

Orkesterin ensimmäisen osan aavistuksenomainen hermostuneisuus vaihtui finaalin lähestyessä ronskiksi reipasotteisuudeksi.

Rouvali maalaili suuria linjoja parhaimmillaan kuin rajuilmaa uhmaava sotapäällikkö, mutta ehti kuin ihmeen kaupalla näyttää luontevasti jokaisen sisääntulon.

Rapatessa myös roiskui. Täsmällisyyteen pyrkivän artikulaation myötä orkesterin epätasaisuus pääsi kuuluville toisinaan hieman luvattomankin heikkoina yksilösuorituksina.

Mika Terho