Voittajan varma paluu

Marjukka Tepposen ääni soi parhaiten ala- ja keskirekisterissä. Ylempänä ääni muuttuu kireämmäksi.

KonsertitMarjukka Tepposen, sopraano, ja Kristian Attilan, piano, konsertti-ilta 5.1. Lappeenranta-salissa.
Säveltäjäniminä Schumann, Poulenc, Rahmaninov, Kuula, Lehar.Marjukka Tepponen muistettaneen parhaiten parin vuoden takaisesta Lappeenrannan laulukilpailuvoitostaan, vaikka kotimaassakin on tullut jo muutamia lupaavia oopperarooleja plakkariin.

Illan ohjelmanumerot vahvistivat Tepposen olevan teknisesti varma ja musiikillisesti hyvin jäsentävä laulaja.

Illan ohjelman parasta antia olivat Rahmaninovin laulut, joissa ääni tuntui olevan vapautunein. Nyt kuulluista etenkin Ne poi, krasavitsa (Pushkin) oli rauhaisa tulkinta. Se kuului Ja ne prorok -laulun (Kruglov) kanssa jo laulukilpailuohjelmistoonkin.

Loppuun kevennykseksi otetut Leharin operettisävelmät kuuluvatkin monella tapaa aivan omaan kategoriaansa, jossa Tepponen pääsi vapautuneesti äänen lisäksi käyttämään myös näyttelijän taitojaan. Valitettavasti käsiohjelmaan suomennetut sanoitukset veivät laulut irti kontekstistaan.

Konsertin alkupuolisko Schumannin Liederkreisineen ja Poulencin lauluineen oli jälkipuoliskoa haavoittuvampi jo teosten tuttuuden takia. Kumpikaan säveltäjä ei myöskään hellinnyt ääntä, vaan laulut on tehty toki laulettaviksi, mutta tiukasti musiikin ehdoilla.

Schumannin laulusarja Liederkreis olisi sallinut paljon monipuolisempia tunnelmien sävyttelyjä pianotekstuurin ja Eichendorfin monisävyisten runojen sisällön mukaan.

Keski- ja alarekisterissä Tepposen äänessä on resonanssia, mutta ylöspäin kiivettäessä resonanssi katoaa ja ääni kiristyy ja kapenee ikään kuin tilattomaksi. Keho ei anna tukea. Liekö hetkellinen tekniikkahäiriö. Kuulokuvastani huolimatta fraasien kiinteä linja säilyi.

Kristian Attila, monissa liemissä keitetty lied-pianisti, oli hyvä pari Tepposelle. Varma ja samalla herkästi yhteistyöhakuinen musisointi antoi tilaa musiikin tekemiselle.

Jukka Lind