Naiset tekivät jouluoratorion

17.12.2011 0:00

Laulava Lappeenranta -joulukonsertti 15.12. Lappeen Marian kirkossa.
Lappeenrannan kaupunginorkesteri ja Etelä-Karjalan Klassinen kuoro, kapellimestari Tibor Bogányi, solistit Reetta Haavisto, sopraano, Melis Jaatinen, altto, Heikki Kulo, tenori, Jari Parviainen, basso
J.S. Bach: Jouluoratorio I-III
Johann Sebastian Bachin

jouluoratorio on noussut yhdeksi odotetuimmista adventin tapahtumista, eikä syyttä. Joulun tapahtumia kuvaavia kolmea ensimmäistä kantaattia oli kokoontunut kuulemaan sankka yleisö. Tällä kertaa naiset taisivat päihittää miehet sekä kuoron että solistien osalta.

Toomas Kapten oli valmentanut Etelä-Karjalan Klassisen kuoron varsin maukkaaseen iskuun. Hyvin nyansoivan kuoron sopraanot pääsivät loistamaan varsinkin tuttiosuuksissa. Tenoripula taitaa vaivata kuoroa jos toistakin. Nyt ei mahtanut mitään sille, että harvalukuiset tenorit jäivät fuugalähdöissä hieman alakynteen.

Hieman hämmästystä herätti solistinelikon epätasaisuus. Komeaääniseksi muistamani Jari Parviainen onnistui resitatiiviosuuksissaan aarioita paremmin. Nyt basso tahtoi jäädä orkesterin jalkoihin, eikä laulu nopeammissa tempoissa aivan taipunut musiikin ornamentiikkaan, mikä tuotti hieman rytmistä epävarmuutta sävelpuhtaudenkin kustannuksella.

Ennakkotiedoista poiketen altto Essi Luttisen korvasi Melis Jaatinen, tenori Petri Bäckströmin puolestaan Heikki Kulo. Kumpaisellekin sälyttyi varsin paljon laulettavaa. Hieman kapeaääniselle Kulollekin koloratuurijaksot tuottivat välillä päänvaivaa, mutta ote parani loppua kohden. Melis Jaatisen valoisa altto soi kaiken aikaa puhtaasti ja kauniisti. Tarkka, kenties hieman varovainen laulu uhkasi tosin sivulaivaan kuultuna jäädä sekin herkästi orkesterin alle.

Reetta Haaviston upeaa sopraanoa olisi kuullut mieluusti enemmän: kolmessa ensimmäisessä kantaatissa sopraanopaikkoja on vain kaksi.

Tibor Bogányin tarkasti johtama Lappeenrannan kaupunginorkesteri soitti parhaimmillaan äärimmäisen nautittavasti. Continuo-ryhmän ohella yksi konsertin työmyyristä oli Mika Suihko, jonka oboe d´amore soi kauniisti pitkin matkaa.

Hyvää työtä teki myös trumpettisektion äänenjohtaja Ismo Varis, joka yhtä epäonnista aluketta lukuunottamatta soitti vaativan piccolostemmansa asiaankuuluvalla briljanssilla.

Mika Terho