Suomalaista musiikki-historiaa Haminassa

Liveäänityskalusto takahuoneessa. Etualalla istuvan Albert Järvisen katseesta näkyy Hurriganes-asenne: jengi polvilleen Haminassa. Taustalla vasemmalla keikan äänittänyt Måns Groundström. Kuvaaja: Albumin kuvitusta (Risto Vuorimies)

Hurriganes: Live in Hamina 1973
Love Records 2011Hurriganesin Live in Hamina 1973 on autenttinen todiste ajasta, jolloin suomalainen rockmusiikki otti tiukan otteen kansasta, joka tanssi kesälavoilla humppaa, tangoa ja valssia. Suomessakin rockista oli tullut niin iso ilmiö, että siitä löytyi alalajeja. Danny-aikakauden show’ta ihasteltiin vielä samaan aikaan, kun progressiivinen rock otti hippiaatteilla kyllästettyä nuorisoa valtaansa.

Samaan aikaan toisaalla pieni iskuryhmä Helsingistä vannoi suoraviivaisen rock’n’rollin nimeen. Kun verkkoyhteisöjä ei vielä ollut, ja levyjakelukin oli suuryhtiöiden hallinnassa, piti Hurriganesin raivata tiensä huipulla keikkojen avulla. Keväällä 1973 yhtye teki yksin Haminan alueella neljä keikkaa.

Haminan työväentalolla tehty Hurriganesin keikkataltiointi 21. maaliskuuta 1973 on autenttinen dokumentti siitä, miten Remu Aaltosen luotsaama Hurriganes rakensi lähes myyttisiin mittoihin nykypäivänä kanonisoidun Hurriganes-suosion.

Haminan keikkasoundi kuulostaa pitkälti samalta kuin myöhemmin samana vuonna julkaistu Rock’n’roll all night long -esikoinen, joka perustuu taltiointiin keikalta kesäkuussa 1973. Albert Järvisen kitara murisee etualalla, ja Cisse Häkkinen lipsuttaa plektraansa liukkaasti taka-alalla.

Esikoista käsiteltiin jälkikäteen Scandian studioilla, mutta Live in Hamina 1973 on täysin puhdas livedokumentti. Tätä levyä kuunnellaan samaan tapaan kuin englantilaiset rockkitaristit kuuntelivat 1960-luvulla amerikkalaisten bluesmuusikoiden kehnoja kirjastoäänityksiä 1900-luvun alkupuolelta. Ei se soundi vaan vaikutelma!

Albumilla on neljä samaa laulua (Keep on Knocking, My Sweet Lily, Hideaway, Sweet Sue) kuin esikoisella, mutta on muutakin. Suomen merkittävimmäksi rocklevyksi sanotun Roadrunnerin (1974) nimibiisi soitetaan Haminassa juurevampaan tyyliin kuin myöhemmin studiosessiossa.

Live-levylle taltioitu musiikki ei kuitenkaan ole mitään kevyttä näppäilyä. Hurriganes-nuorikot olivat keväällä 1973 ennen kaikkea aggressiivinen livebändi, joka tuli lavalle asenteella: yleisö polvilleen. Tämä energia huokuu dokumentissa. Ällistyttävää on huomata myös, miten kurinalaisesti Hurriganes soittaa.

Vaikka rock’n’roll on rakenteellisesti yksinkertaista musiikkia, siihen voi ujuttaa paljon sovituksellisia kikkoja. Näitä yhtye viljelee Haminan lavalla rutiinilla, joka sallii vapauksia myös osaamisen esittämiseksi. Albert Järvinen mättää kitaraansa jo tähän aikaan tavalla, jota seuraava sukupolvi apinoi niin hyvin kuin osasi.

Vaikuttavinta levyllä on Hurriganesin asenne. Kaverit näyttävät yleisölle, että meillä on tällaiset työkalut, ja näin niitä pitää soittaa.

Matti Tieaho