Merikannon Juha on komeaa suomalaista oopperaa

6.12.2011 0:00
Camilla Nylund esittää Marjaa oopperassa Juha. Kuvaaja: Heikki Tuuli

Aarre Merikannon Juha-oopperan ensi-ilta 2.12. Kansallisoopperassa.
Musiikin johto Mikko Franck.
Päärooleissa Tommi Hakala — Juha, Camilla Nylund — Marja, Jyrki Anttila — Shemeikka
Kansallisooppera on nostanut Juhani Ahon romaaniin perustuvan kolmiodraamaooppera Juhan onnistuneesti ohjelmistoonsa. Oopperan juoni saattaa olla kovinkin omaelämänkerrallinen Juhani Ahon tarina, tämän eläessä yhteiselämää vaimonsa ja tämän siskon kanssa.

Anna Kelo on tuonut oopperan näyttämöllisesti synkiltä saloilta kohti nykypäivää kuihtuvine bensa-asemineen ja ilotaloineen. Kaskenraivaajan elämän vertaaminen liikenneasemien paineessa elävään bensakauppiaaseen ei ehkä ole ollenkaan kaukana.

Shemeikan kaupankäynnin perustuminen mafiosomaiseen sutenööritoimintaan jokseenkin tutunnäköisessä kaupunkimiljöössä onkin jo sitten rajumpi ratkaisu.

Libreton kielen vanhahtavuuden tuomasta ristiriidasta huolimatta Kelo on ajansiirrossa tehnyt oikean ratkaisun.

Ongelmallisempi sen sijaan on Aarre Merikannon loistavan musiikin sitominen näyttämökuvaan. Nuhruisen bensa-aseman tai bordellien käytäviin Merikannon musiikki ei mitenkään mielikuvissa kuulu, vaan kontrastista tulee ajoittain brutaali, jolloin musiikki ja näyttämö alkavat elää omaa elämäänsä.

Vaikka pääroolit vedettiin mallikkaasti, en välttynyt täysin mielikuvien pieneltä ristiriidalta. Tommi Hakalan Juha tuntui nuorelta ja tahdottomalta, josta kaskenraivaajan rujo vimma ei välittynyt; ei olisi montaa aaria peltoa tullut. Tahdotonta ei kuitenkaan ole laulamisen ilme, vaan ääni soljuu nyt komeasti helisten.

Camilla Nylundin silmänpilke syttyi heti arjen harmaudesta loistoonsa nähdessään Jyrki Anttilan sliipatun lipeväkielisen Shemeikan. Parin suhteen kulminaatiopiste ja sen jälkeinen teiden erkaantuminen olivat vahvaa ilmausta molemmilta.

Musiikin johtamisen maailmassa on monia kummallisuuksia. Yksi suurimmista on se, että ei ole suinkaan merkityksetöntä, kuka musiikkia johtaa, vaan toisilla on kyky liittää mekaaniseen toimintaan sellaisia henkisiä ominaisuuksia, joilla ammennetaan aina paras tulos.

Mikko Franck kuulostaa olevan tämän alan ehdottomia taitajia. Oopperaorkesteri vastasi Franckin toimintaan Merikantoa kunnioittaen värikylläisesti, rytmisesti tarkasti ja nautinnollisesti tunnelmia ryöpyten.

Jukka Lind