Novikovin syvällinen ote musiikkiin on vaikuttavaa

Kapellimestari Esa Heikkilä, solisti Vjatcheslav Novikov, piano. Prokofjev, Mozart, Beethoven.
Saimaa Sinfoniettan konsertti Klassikkojen ilta torstaina 13.10. Lappeenranta-salissa.Paljon väkeä salissa ja estradilla tietää aina hyvää, iso yleisö ja iso orkesteri inspiroivat toisiaan. Prokofjevin sinfoniassa orkesteri uhkui itseluottamusta. Esa Heikkilä oli järjestellyt soittajat uusiin asemiin, ja se kirkasti orkesterin sointia ainakin minun korvissani.

Tuntui kuin diskanttia olisi väännetty lisää. Prokofjevin sävellyksen nimi on Klassinen sinfonia, sitä sanotaan tyyliltään uusklassiseksi, ja kuitenkin se on jollain tavalla moderni iloinen sävellys.

Finaali kuulostaa itse asiassa naurulta! Sinfonian kolmannesta osasta löytää vakavampaakin, Prokofjevin kuuluisan Romeo ja Julia-baletin teeman.

Ukrainalaissyntyisen pianistin Vjatcheslav Novikovin esiintyminen on mielestäni aina tapaus. Hänen vakava olemuksensa ja syvällinen otteensa musiikkiin tekee vaikutuksen. Mozartin pianokonserton nro 23 herkän yksinkertaisissa melodioissa Novikovin tyyli on omiaan. Hänen kosketustaan voi kuvata sanoilla rentous, pehmeys, luonnollisuus.

Orkesterin kanssa Novikov pelaa yhteen, jopa johtaa sitä mykällä karismallaan. Kadenssit sen sijaan ovat unenomaisia kahdenkeskisiä keskusteluja Novikovin ja pianon välillä.

Beethovenin seitsemännessä sinfoniassa Heikkilä laittoi koko kapasiteetin likoon.

Orkesterista ei oikeastaan voi poimia ketään erikseen, sillä Beethovenin kokonaisuudessa kaikkien merkitys on yhtä suuri. Silti tekee mieleni mainita Hannu Perttilän varmat oboesoolot ja kolmen käyrätorven tärkeä panos.

Sinfonia on värikäs, sen melankolinen osa on surumarssin tyylinen, ja finaalista on sanottu, että se on kuin humalassa sävelletty. Jos näin on, kysymyksessä on nousuhumala, niin vauhdikas, riemukas ja pidäkkeetön on sinfonian viimeinen osa. Wagner sanoi siitä että se on tanssin jumaloimista, apoteoosia, eikä ollut väärässä.

Rauni Mali