Valkyria — kuoleman hengetär

9.9.2011 0:00

Nibelungin sormuksen 2. osa Valkyria Kansallisoopperassa 7.9.
Musiikin johto Leif Segerstam.
Valkyria on Nibelungin sormuksen toinen osa, vaikka se teoksena valmistui vasta kolmannen oopperan, Siegfridin, jälkeen. Valkyriassa Wotan on lähtenyt Valhallasta karkoittaakseen Nibelungin sormuksen kirouksen ja siittääkseen jälkeläisiä ihmisten kanssa luodakseen uuden ei-jumalallisen suvun. Oli luotava sankari, ”vapaa poika”, joka ilman jumalallista apua palauttaisi Reinintytärten kulta-aarteen takaisin luontoon.

Useiden eri naisten kanssa hankkimansa tyttäret Wotan kasvatti Valkyrioiksi, kuoleman hengettäriksi ja taistelun haltijoiksi, jotka keräsivät taistelukentiltä kaatuneet nuorukaiset suojelemaan Valhallaa.

Myrskyn keskeltä muukalainen pelastautuu Hundingin taloon. Isännän tultua taloon vieras kertoo, ettei tiedä edes nimeään. Hän oli ollut isänsä kanssa metsällä ja sillä aikaa äiti oli surmattu ja kaksoissisar kadonnut.

Mies on pakosalla surmattuaan veljekset, ja tämän perusteella Hunding oivaltaa, että kyseessä on hänen etsimänsä mies. Isäntä antaa kuitenkin yösijan ja ilmoittaa muukalaiselle, että aamun tullen tämän on taisteltava hengestään.

Hundingin vaimo on antanut miehelleen unijuoman ja tulee muukalaisen luo kertoen epäonnisesta liitostaan ja häistään, joissa yksisilmäinen mies oli lyönyt miekan puuhun. Moni on yrittänyt vetää miekan puusta onnistumatta. Muukalainen onnistuu. Ilmenee, että molemmat ovat Wolfen lapsia; Sieglind ja Siegmund. Pari pakenee.

Wotan, joka on tietoinen tapahtumista, käskee rakkainta valkyria-tytärtään Brünnhildeä suojelemaan Siegmundia Hundingeilta. Fricka vaatii oikeutta Hundingeille, ja Wotan joutuu uhraamaan poikansa oikeudenmukaisuuden takia.

Siegmund haluaa surmata raskaana olevan sisar-morsiamensa, mutta Brünnhilde estää häntä ja lupaa rangaistuksen uhallakin suojella Siegmundia. Wotan murskaa taistelussa Siegmundin Notung-miekan, ja Hunding tappaa tämän. Brünnhilde pelastaa Sieglindin, jotta Wotanin jälkeläinen pääsisi turvaan.

Valkyriat valmistavat Valkyrioitten ratsastus -teeman säestyksellä kuolleita sankareita Valhallaan, kun sinne saapuu yllätysvieras. Brünnhilde tuo Sieglindin turvaan, mutta nämä eivät uskalla auttaa. Brünnhilde lähettää Sieglindin kohti tuntematonta ja antaa hänelle Notung-miekan palaset.

Brünnhilde ei pakene, vaan jää jokaisen ohikulkevan miehen käytettäväksi.

Kansallisoopperassa esitetään tällä viikolla Wagnerin Sormussarja, jonka ensimmäinen arviointi oli keskiviikon 7.9. lehdessä ja seuraavat osat sunnuntain ja tiistain lehdissä.

Jukka Lind