Pukumiehet ja vamppi jazzin pyörteissä
3.8.2010 0:00Lemin Musiikkijuhlat: Laulut kultaa -viihdekonsertti Lemin koulukeskuksessa.
Johanna Rusanen-Kartano, laulu, Jukka Perko, saksofonit, Kirmo Lintinen, piano,
Juho Kivivuori, basso, Ville Pynssi, lyömäsoittimet.Lemin musiikkijuhlien päätöskonsertin idea, musiikillinen yhteys idän ja lännen välillä, oli yhtä mainio kuin sen taiteellinen anti. Venäjältä Amerikkaan johti aikoinaan hämmästyttävä sävelsilta, jota pitkin kulkiessa Jacob Gershowitzista tuli George Gershwin ja Israel Balinesta Irving Berlin.
Dimitri Tiomkinin nimi ei vaihtunut, kun hän vanhempineen kulki pienenä poikana samaa siltaa pitkin. Mitä olisikaan amerikkalainen musikaali ja elokuvamusiikki ilman näitä idästä tulleita alan huippuja!
Jukka Perko ja Kirmo Lintinen ovat noin nelikymppisinä jo varsinaisia jazzlegendoja, Juho Kivivuori ja Ville Pynssi kymmenkunta vuotta nuorempaa muusikkopolvea.
Oli ilo nauttia huippuunsa hiotusta ammattitaidosta, improvisointipohjaisesta kekseliäisyydestä eli juuri siinä hetkessä syntyneiden teemojen ja niiden muunnelmien pallottelusta muusikolta toiselle. Se oli musisointia parhaimmillaan, kuin hauskaa peliä, jossa kullekin annettiin välillä sooloiluvuoro.
Ulkoisesti tyylikäs esiintyminen oli piste iin päällä; tässä oli herrasmiesjazzia parhaimmillaan. Hulvattoman huumorin puolelle mentiin Jukka Perkon sovituksessa Säkkijärven polkasta — siinä polkkapoljento klenkkasi sangen ilkikurisesti.
Johanna Rusanen oli yhtä kotonaan vamppimaista kullanhohtoista glamouria uhkuvana, säteilevän helisevää ääntään käyttävänä musikaali- ja jazztähtenä kuin räväkkänä ”naapurin tyttönä”, kuten (leikki)haulikkoa olallaan kantavana, mekkoasuisena Anne Mestariampujana.
Toista ääripäätä edusti hienostunut tulkinta Rami Sarmaston ja silloisen morsiamensa Tamara Lundin yhteistyönä syntyneestä herkästä laulusta Sinun omasi. Venäläisromanssissa Mustat silmät Johanna Rusasen äänikin muuttui mustanpuhuvaksi, venäläisittäin täyteläiseksi.
Vilkkaasti vaihtuvan pukuloiston huippu oli punavalkoinen venäläistyylinen juhla-asu. Rusanen on myös oopperalavalla loistava, tyylitajuinen ja rohkeasti itsensä peliin paneva näyttelijä. Se tekee hänen esiintymisestään aina kiehtovaa seurattavaa.
Salintäysi yleisö oli kuulemastaan niin ihastuksissaan, että kiitti taiteilijoita seisomaan nousten. Kiitoksiin olisi saanut osallistua myös illan mainio juontaja ja tiedon jakaja, Päivi Loponen-Kyrönseppä.
Tuulikki Närhinsalo









