Lauluin katkottu kaamos
27.11.2009 4:00Lappeenrannan kaupunginorkesterin Kaamos katkolle -konsertti Lappeenranta-salissa 25.11.
Musiikin johto Tibor Bogányi, solisteina Marjukka Tepponen, sopraano ja Olavi Suominen, tenori. Konsertin juonto Milko Vesalainen.Kaamoksen katkaiseminen musiikin avulla on mitä parhain keino irrottautua arjen harmaudesta ja tummuudesta. Klassisessa musiikissakin on runsauden pula hienoista tunnemaailmaa ravitsevista teoksista, joita kevyen musiikin genret sopivasti täydentävät.
Tarjonnan runsaus on myös haaste. Kuinka löytää punainen lanka, jonka avulla rentouttava tunne koko konsertin ajan syvenee ja vahvistuu. Siinä olisi ollut vielä lisäpohtimisen paikka tässäkin konsertissa.
Illan solistien peruslähtökohdat olivat kohdallaan: kauniit äänet ja teknistä valmiutta kyllin. Kuitenkaan konsertin alkupuolisko, ”klassinen osa”, ei saanut minua rentoutumaan, vaan esityksissä nousi suorittaminen ohi tulkinnan syvyyden.
Ehkä karikoita olisi kierrelty, jos ohjelmistossa ei olisi ollut kaikkia niitä Verdejä ja Donizetteja, jotka jokainen kansainvälinen lauluniekka on levyttänyt ja joista on niin tarkka muistijälki hiemankin musiikkia harrastaneen päässä.
Jazz -kokoonpanolla aloitettu konsertin jälkipuolisko onnistui kokonaisuudessaan paremmin murtamaan pimeyttä. Etenkin Marjukka Tepposen populaarimusiikkitulkinnoissa oli syvää tunnelatausta, jota olisin kaivannut alkupuoliskon teoksiinkin.
Olavi Suomisen tulkinnan voimaa rajoitti se, että liki kaikkiin lauluihin tarvittiin nuotteja tai sanoja. Oletukseni mukaan keikasta on varmaan sovittu sen verran ajoissa, että sanojen opiskeluun olisi voinut panostaa. Vait’on huulet vaikka kuinka kaunisäänisesti nuottitelineelle laulettuna ei tuntunut kovin vakuuttavalta.
Illan orkesteriosuuksia vaivasi pieni nuhruisuus, joiden häiriötekijöitä kompensoivat mehevät huilu-, oboe- ja englannintorvisoolot. Etenkin Lepakon alkusoiton oboesoolossa oli kaunista linjaa.
Konsertin rosoista huolimatta skeptisyys suli viimeistään ylimääräisen Stevie Wonderin Living in the city -kappaleen myötä, jonka hyvä swengi siivittää vielä tätäkin päivää. Kaamoksen katkaisuhoitoa tarvitaan!
JUKKA LIND








