Ahon laidalla ei kasva rikkaruohoja

12.9.2009 4:00

Lappeenrannan kaupunginorkesterin Ahon laitaa -konsertti 9.9. LPR-salissa. Musiikin johto Tibor Bogányi ja solistina Bence Bogányi, fagotti ja Herman Rechberger, darabuka ja djembe.
Säveltäjäniminä Mozart, Francaix ja Aho.
Viimeviikon konsertin harjoittaja, fagotisti Bence Bogányi, oli siirtynyt parrasvaloihin solistiksi. Onneksi näin, sillä ilmeisen oivasta kamarimuusikosta sukeutui myös maagisen taitava solisti.

Vaikka Mozartin Fagottikonsertto on maukas ja taiturillinen teos, toisin kuin konsertin aluksi kuultu tylsä nuoruuden tuotos, nautin erityisesti Francaix´n teoksesta.

Divertissement on sävelletty fagotille ja jousikvintetille, vaikka se nyt toteutettiinkin suuremmalla jousikokoonpanolla. Ehkäpä Francaix´n erittäin tarkka ajatus teoksen sävyistä, rytmien tarkkuudesta ja voimanvaihteluista ei täysin toteutunut, mutta fagotin osuutta kokoonpanolaajennus ei haitannut. Ensimmäisen osan burleski Vivace saa suupielet karehtimaan, toinen osa korostaa laulullisuutta, kolmannen osan tulisi olla neuroottisen tiukkarytminen Vivo ja lopulta neljännessä osassa kuulija luulee, että säveltäjä on ottanut tehtävänsä vakavasti, kunnes kujeileva fagotti rikkoo valloittavasti tunnelman.

Bence Bogányin tulkinta oli musiikillisesti herkullinen ja teknisesti rikkumaton. Fagotti soi jatkuvasti puhtaana, artikulaatio tiukissakin kielityksissä oli selkeää, melodialinjat etenivät intensiivisesti ilman aksentteja tai huojuntaa. Todella innoittavaa kuunneltavaa!

Kalevi Ahon Sinfonia nro 14 ”Rituaaleja” on mielestäni nykymusiikkia parhaimmillaan. Siinä etsitään rajoja ja tehoja, mutta se ei ole itsetarkoitus, vaan kaikki tapahtuu musiikillisen idean johdolla. Etniset lyömäsoittimet ja yleensäkin rytmisoittimet ovat omiaan kuvaamaan rituaalia. Rechbergerin shamanistiset rumpujaksot hypnoottisine toistoineen olivat tehokkaita ja Jukka Piiparisen uurastus muiden lyömäsoitinten parissa piti hehkua yllä.

Rytmien hurmiossa Aho on myös malttanut kirjoittaa mielenkiintoista orkesterikudosta, mikä etenkin puhaltajille on todella haasteellista. Puhaltajat olivat ottaneet haasteen vastaan ja taituroivat huikeita äänimaailmoja kukin vuorollaan.

Orkesteri esittää samaisen konsertin myös Forssassa ja näin onnistuessaan se on upeaa lappeenrantalaista kulttuurivientiä.

Jukka Lind