Alkuvoimaista etnorockia livviksi
18.8.2009 4:00
Santtu Karhu ja Talvisovat
Kontufolk lauantaina 15. elokuuta Konnunsuon juhlaladossa JoutsenossaVoi pojat, minkä teitte! Ennen kuin kehun Kontufolkissa esiintyneen petroskoilaisen Santtu Karhun ja hänen yhtyeensä Talvisovat, kehun koko uuden tapahtuman.
Kontufolk jätti mahtavan hyvän mielen. Idea on sielukas, ja toteutus toimi. Konnunsuon lakeuksilla, yksinkertaisen karheassa juhlaladossa, kauniissa kesäillassa, koristellussa miljöössä, hyvän musiikin parissa syntyi jotakin sellaista, joka ei toivottavasti jää yhteen kertaan vaan jatkuu tulevina vuosina.
Santtu Karhu ja Talvisovat esiintyi Kontufolkin kiintoisassa esiintyjäjoukossa toiseksi viimeisenä. Toisteiset, kalevalaiset sanoitukset ja shamanistinen poljento täyttivät ladon silkalla alkuvoimalla, joka tarttui yleisöön. Tyypillinen suomalais-ugrilainen melankolia oli poissa kokonaan, kerrankin.
Karhu spiikkasi hyväntuulisena suomeksi ja tuumasi, että heitä on turha vihata, he eivät ole muuttamassa Suomeen.
Ohjelmistonsa he olivat rakentaneet lähinnä uusimman levynsä Allus oli muna kappaleista.
Talvisovat laulaa karjalan kielellä, tarkemmin livvillä eli aunuksenkarjalalla. Yhtyeen nimi ei tarkoita talvisotaa, vaikka he sillä tahallaan härnäävätkin. Talvisovat tarkoittaa talvivaatteita - sana vertautuu suomen ”sotisopa”-sanaan.
Keulahahmo Karhu määritteli yhtyeen musiikkityylin pornofolkiksi. Ehkä hän viittasi sillä toiseen letkautukseensa: ”Nyt raiskataan vielä yksi karjalainen kansanlaulu”.
Itselleni heidän tyylinsä toi mieleen toisinaan svetogorskilaisen discon, toisinaan mystisen etnon, joskus rockiksi sovitetun kehtolaulun. Mentiinpä toisinaan reggaenkin tahtiin.
Olipa se mitä hyvänsä, oli pakko potkaista kengät jalasta ja mennä tanssimaan.
SARI PULLINEN








