Onnistunut alkupalatarjoilu Teatro Massimo di Palermolta

Fabio Previati ja Susanna Branchini Leoncavallon Pajatsossa. Kuvaaja: TIMO SEPPÄLÄINEN

Palermon Teatro Massimon toteutus oopperakaksikosta Cavalleria rusticana (Mascagni) ja Pajatso (Leoncavallo)
Savonlinnan oopperajuhlilla 28.7.
Musiikin johto Donato Renzetti, ohjaus Lorenzo MarianiPalermon ooppera on maailman suurimpia oopperataloja, jolla on mielenkiintoisen kirjava historiansa rakentamisineen ja talouksineen. Nytkin linnan portilla jaettiin anteeksipyytävää monistetta, jossa kerrottiin Italian kulttuuripolitiikasta ja hallituksen 30 prosentin kulttuurimäärärahojen leikkauksista. Kuulostaa tutulta.

Harmillista, että taiteen tutkitustakin suuresta vaikutuksesta ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ei hetkauteta korvaakaan, kun eurojen uusjakoa tehdään.

Onneksi Palermon oopperan vierailu toteutui, eivätkä talouden huolet kuuluneet esityksissä. Oopperalla on hyvä, tasapainoinen ja monikaraktäärinen ensemble, jonka osoittivat jo nämä kaksi alkupalaksi esitettyä pienoisoopperaa.

Yhteistä solistikunnalle ovat suuri ääni ja hyvä näyttämötoiminta. Oli fakki mikä tahansa, se täytti linnan ääriään myöten, ja lava eli myös solistien kannattamana, vaikka Luciano Canniton koreografia pääosin liikettä ohjasikin. Ohjaaja ei ollut aivan löytänyt ratkaisuja liikeradoille linnan näyttämölle, ja alkuasetelmien haku, mikä usein on hoidettu alkusoittojen aikana melko huomaamattomasti, tuntui nyt hieman jäykältä ohjelmanumerolta.

Carlos Almaguer urakoi molemmissa oopperoissa kaunisäänisellä baritonillaan, mikä oli varsin vakuuttava Pajatson prologissa. Cavalleria rusticanan vahvassa miehityksessä minua erityisesti miellytti Turiddun tenoriosan laulaneen Zoran Todorovichin vaivaton suoritus sekä laulullisesti että draamallisesti. Santuzzan komeimman aarian Voi lo sapete Marianne Cornetti tulkitsi oivallisesti, mutta kokonaisuudessa ylä-äänteen kiinnittymättömyys häiritsi.

Pajatson miehityksessä pidin Neddan/Colombinan roolin laulaneesta Susanna Branchinista. Voimakas terveenoloinen ääni yhdistettynä haluun olla näyttämöllä vapauttavat kuulijan nauttimaan. Canion roolin laulaneen Giuseppe Giacominin ääni jakoi ajatukseni. Toisaalta toimiva tenori, mutta ajoittainen hulvaton vibrato söi uskottavuutta Canion hehkutusaariassa ja komedian kiukussa.

Maurizio Balòn lavastus valoprofiileineen oli viitteellisyydessään tehokas ja etenkin Pajatson puvustus 50-luvun vaatteineen osuva kiertävän seurueen miljööseen.

Andrea Faiduttin valmentama kuoro on hyvä. Kuoron keski-ikä, mikäli sitä näyttämöltä voi lukea, näytti melko korkealta, ja olin kuulevinani sen myös naisäänteen soinnissa. Vaikka sävyt eivät kaiken aikaa miellyttäneetkään, kuoro oli napakasti kiinni tehtävässään.

Vaikka odottamani Cavalleria rusticanan komea välisoitto jäi hieman arkiseksi ja innottomaksi, Donato Renzetti johti lavaa ja orkesteria suvereenisti. Ei hapuilua insatseissa, ja hän loihti linnan täydeltä hyvää orkesterisointia.

JUKKA LIND