Requiemin voimalla pääsiäiseen

Minulle Mozartin Requiem on juuri se tärkein pääsiäismusiikki. Teos edustaa Mozartin musiikkia monella tapaa parhaimmillaan. Jo alun komeat laulavat teemat, jotka alkavat fagottien ujolla sisääntulolla liukuen basettitorville samalla kirkastuen ja uskoa saaden, kunnes jouset nappaavat teeman omakseen kasvattaen sitä ja levittäen sen upeaksi harmoniaksi.

Kuoro tulee ja vastaa siihen määrätietoisesti ja upeasti kudokseen tasapainotettuna. Taivaallinen alku taivaalliselle musiikille.

Teoksen pienet mutta tarkoin harkitut yksityiskohdat kertovat säveltäjän kypsyydestä ja käsittämättömästä muodon hallinnasta.

Mozarthan ei saanut teosta valmiiksi, vaan vielä nykyäänkin kiistellään teoksen kolmen viimeisen osan tekijästä. Se, onko loppu tehty Mozartin luonnosten tai aikaisempien sävellysten pohjalta, on sivuseikka, mutta teoksen luonne muuttuu oleellisesti Sanctuksen jälkeen. Laulavuus vähenee, teemojen limittyneisyys ja sanonnan monitasoisuus katoavat.

Etelä-karjalan Klassinen kuoro onnistui tehtävässään hienosti. Kuoron fraasien rakentelu oli kantavaa, kuultiin nautittavia crescendoja, artikulaatio ja rytminkäsittely olivat pääosin kunnossa.

Vain miesäänten melismojen kuljetuksessa välähti "vanhaa" ryhdittömyyttä. Teos on hyvin harjoiteltu ja harjoitettu, mutta Tibor Bogányin varmuus teoksen parissa siirtyi kuoroon nostaen esiin sellaista energiaa ja tarkkuutta, mitä olen usein jäänyt kaipaamaan. Jospa Bogányi-yhteistyö toisi kuoroon myös filharmonista huminaa.

Kuorosta orkesteriin - tai kääntäen - oli tarttunut Mozartin henki, mikä ilmeni kiireettömyytenä napakoissakin juoksutuksissa ja levollisuutena legatolinjojen rakentelussa; malttina kuunnella.

Solistinelikko suoriutui tehtävästään yksilötasolla hyvin, mutta ensemble ei vielä oikein toiminut melko erilaisten äänityyppien takia, mikä johti balanssivaikeuksiin sopraanon ja tenorin dominoidessa harmonioita.

Jukka Lind