Ma elän, ma laulan

Juhlakonserttipäivänä oli kulunut 40 vuotta ja kaksi päivää siitä, kun Jorma Hynninen voitti Lappeenrannan ensimmäisen laulukilpailun miesten sarjan.

Tapahtuma oli siihen aikaan niin mitätön, ettei Yleisradio ottanut uutista julkistaakseen televisiouutisissa. Ei arvannut silloinen uutispäällikkö, minkälaisen uran 27-vuotias kansakoulunopettaja tulee laulajantaipaleellaan tekemään. Tuskinpa oivalsi moni muukaan.

40 vuotta millä työsaralla tahansa on valtava, mutta laulajan urana se on lähes käsittämätön. On tietysti uria ja uria, mutta Jorma Hynnisen itsekritiikillä ja taiteilijan nöyryydellä se on varmasti ollut työtä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Hynninen valottaa Helsingin Sanomien haastattelussaan (10.1.2009) nykyisen loistavan laulukuntonsa perusteita ja kiinteän, resonoivan äänenmuodostuksen saloja. Ne soinnin kulmakivet, joita hän on oppilaidensa kanssa pohtinut, on taiteilija itse löytänyt täydellisesti.

Ääni on jatkuvasti soivaa, ja melodiat sekä legatolinjat ovat ihanteellisen kiinteälinjaisia. Artikulaatio on niin selkeää, että mitään ei jää arvailujen varaan. Kun vielä sanojen tunnelma ja äänen sävyt kohtaavat niin täydellisesti, mitä muuta voi odottaa.

Juhlakonsertissaan Hynninen luovutti kuulijoilleen niin loistavan tasapainoista ja tunteisiin vetoavaa muusikkoutta, että siitä jää jälki loppuiäksi. Jokainen laulu oli hienosti muotoiltu ja voimakkaasti eletty tarina.

Konsertti herätti mietteitä siitä, missä ovat Hynnisen manttelin perijät.

En oikein halua uskoa, että materiaalia ja lahjakkuutta ei löytyisi, mutta löytyykö itsekuria ja pitkäjänteisyyttä tavoitella parasta, jos keskinkertaisuuskin riittää.

Ilmari Räikkönen, myös Lappeenrannan laulukilpailujen pianisti, on oivallinen pari kamarimusiikilliseen työskentelyyn.

Herkästi reagoivana ja hienosti musiikkia hahmottavana hän luo säestyksistä hienoja taideteoksia. Nyt minuun teki suuren vaikutuksen etenkin Merikannon Merellä -teoksen kultivoitunut toteutus.

Oskar Merikannon säveltämään Larin-Kyöstin Ma elän -runoon tuntuu kiteytyvän Jorma Hynnisen taiteilijapersoona.

Ma elän!

Ah, mikä riemu!

Mikä riemu ja soitto nyt suonissa soi

Näin sydän ei koskaan oo sykkinyt,

Mikä loisto ja hehku mun täyttää nyt.

Ma voisin jo olla vainaa

Alla kalman kukkain ja tumman yön.

Ei, ei, minä elän, ma tunnen sen

Kuinka sieluni kasvaa kamppaillen

Kohti tähtiä kautta korkean työn!

Ma elän, ma elän, ma elän!

Sulle Elämä, korkein lauluni soi!

JUKKA LIND