Kirja

Maailmat haussa

14.3.2017 4:00

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Otava 2017, 300 sivua.

Kun luin Joel Haahtelan hienoa romaania Katoamispiste (2010), muistan ajatelleeni, että sen ihmiset ovat kuin vedessä kelluvia pisteitä, jotka ovat koko ajan liikkeessä mutteivät löydä sijojaan.

Lukiessani kirjailijan kymmenettä romaania Mistä maailmat alkavat mietinkin, onko jokin tässä peruskokemuksessa muuttunut. Ei taida olla.

Yhä edelleen kaikki on liikkeessä, tässä maailmassa, sen kuvajaisissa ja pään sisällä, eikä mikään tule silti koskaan täysin valmiiksi. Ei taiteilija, ei ihminen eikä työ. Silti jossain on olemassa jokin tila, ajaton ja liikkumaton, johon me pääsemme perille.

Juuri tämä paradoksi tapahtuu myös tuoreen taiteilijaromaanin päähenkilölle 50-lukulaiselle Visalle.

Visa kasvaa sotaleskeksi jääneen äidin pojasta vähitellen kiitetyksi taiteilijaksi ja opettajaksi, jonka töitä tunnetut galleriat esittelevät. Viimeisissä luvuissa tullaan 2000-luvulle. Onnistumiset vaihtuvat menetyksiin, joissa toisaalta piilee kuitenkin uuden siemen.

Visa matkaa Helsingistä Vapaan Taidekoulun oppien kautta Italiaan, jossa tapaa muun muassa ihailemansa Giorgio Morandin. Kunnianhimo ja sisäinen levottomuus ajavat Visaa eteenpäin. Mies etsii itseään ja paikkaansa taiteessa.

Vuosiin mahtuu myös muita tarinoita, kuten ystävien Tapion ja Hannun sekä rakastetun Helmin tarinat.

Oma lukemiseni etenee hitaasti. Puran samalla Haahtelan estetiikkaa ja odotuksiani. Oletin, että kuultavista lauseista ja kiteytyneistä ajatuksista tunnettu tekijä kannattelisi nytkin lukijaa entiseen tapaansa, mutta ei.

Mistä maailmat alkavat ei jaksa kantaa linjaansa koko matkaa ehyenä. Vaikka teoksen henkilöissä on Haahtelan romaaneille tunnusomaista pohdittua sivullisuutta ja ulkopuolisuutta, en saa heistä riittävää otetta, jotta ihminen niissä heräisi henkiin.

Kerronnan kärkikin taittuu vähäverisyyteen. Välillä pudotaan myös arkipäiväisyyksiin ja bagatelleihin yksityiskohtiin.

Mikä vaivaa tämän kevään taiteilijaromaaneja, kun palo puuttuu?

|

Seija Forsström

Hyvää: Kuvataiteesta kiinnostuneille teoksella on antinsa.

Huonoa: Kokonaisuus jää vähäveriseksi.

Erityistä: Paljon viittauksia taiteen historiaan ja mestareihin.