Kiltteyden puolesta
6.1.2012 0:00
Kjell Westö: Halkeamia
365 s., Otava 2011.Kjell Westö on tehtaillut kolumneja ja muita kirjoituksia moneen lehteen, kuten Yhteishyvään ja Veikkaajaan. Nyt parhaat palat on koottu yksiin kansiin. Kirjailija toteaa kokoelman esipuheessa: ”Oheiset 71 tekstiä on valittu satojen joukosta. Jos ne ovat lukijan mielestä huonoja, voin vakuuttaa, että ne muut ovat vieläkin huonompia.”
Ei lohduta. Westön lehtitekstit ovat kuin tyyliharjoituksia. Lyhkäistä kolumnia ei voi kuorruttaa nostalgisilla anekdooteilla, joten jäljelle jää melodramaattisuus.
Westö päivittelee kilpailuyhteiskunnan raadollisuutta ja arvojen katoamista. Hänen ajatuksensa ovat harvoin omaperäisiä tai edes kiinnostavasti jäsenneltyjä, koska hän keskittyy rakentamaan omaa kirjailijakuvaansa.
Westö väittää etsivänsä ”sisäisiä halkeamia”, pelkoja ja valuvirheitä, jotka tekevät ihmisestä inhimillisen. Kirjailija kuitenkin varoo paljastamasta itsestään mitään rikkinäistä. Päinvastoin hän maalailee kuvaa moraalisesta, tasa-arvoon ja inhimilliseen hyvään uskovasta pyhimyksestä, joka kamppailee ”kiltteyden puolesta”.
Koska lähes jokaista kirjoitusta ohjaa sama tavoite, omahyväinen kirjailijakuvan rakentaminen, ajatukset ympäröivästä maailmasta ovat teennäisiä ja ennalta-arvattavia.
Westö on vahvimmillaan elämäkerrallisissa paloissa, joissa hän kuvaa esimerkiksi lapsuuden Helsinkiä ja rakkauttaan mereen. Hän osaa puhaltaa nostalgiaan hengen.
Silloin tällöin tekijä paljastaa aitoja, kiinnostavia halkeamia itsestään. Westöllä on kompleksinen suhde ylempään luokkaan: keskustassa asuvat ystävät loukkasivat toimitusjohtajan poikaa, joka joutui varttumaan kantakaupungin laitamilla.
Finlandia-palkittua kirjailijaa tuntuu myös vaivaavan, että moni pitää hänen romaanitaidettaan epäuskottavana tai viihteellisenä. Westö vastaa uskottavuussyytteeseen vertaamalla itseään Waltariin: ”Mika Waltarin ei olisi pitänyt kirjoittaa Sinuhea, eihän hän koskaan käynyt Egyptissä.”
Kirjailija toteaa, ettei aina erota hyvää taidetta huonosta. Samaa hän näyttää toivovan lukijoiltaan. ”Meissä kaikissa on pieniä halkeamia, joiden kautta kitschvirukset pääsevät aivokoppaamme ja mielihyvän keskukseemme. Ja onko se niin paha asia?”
On se.
Jussi Kaskinen
