Muovista kohoaa metsä

Kirja
Juho Nieminen: Muovin kukkia
Helsinki-kirjat
79 s.Juho Niemisen esikoisteos on piristävä poikkeus suomalaisessa nykyrunossa. Muovin kukkia ei kikkaile eikä kyseenalaista kielen keinoja kuvata maailmaa. Se havainnoi ympäristöä vapautuneen kuvallisesti.

Muovin kukkia sijoittuu vahvasti Helsinkiin. Siinä, missä Mika Waltarin Suuren illusionin nuori kertojaminä humaltui pääkaupungin asfaltin ja metallitomun tuoksusta, tyytyy Muovin kukkien puhuja tarkkailemaan menoa sivusta käsin. Hänelle turvaa tarjoavat puinen avaruuslaiva ja kirjapinojen muratti.

Ulkopuolinen näkökulma yhdistyy eheästi ironiaan ja arkipäivän absurdismiin. Lopputulos on enimmäkseen vankka.

Teoksessa kaupunki ja luonto ovat yhtä. Nieminen personifioi keinotekoisen elinympäristön metaforin ja symbolein. Kaupunki on luonnon kieroutunut korvike, josta nykyihminen hakee autenttista eloa muovin ja teräksen väliin. Toisinaan on ihailtava mukulakivien väriloistoa.

Välissä siirrytään lapsen näkökulmaan proosarunomuodon myötä. Ihmiset voi jakaa hyviin ja pahoihin muovieläinten tapaan tai istuttaa šakkilaudalle. Lopulta parhaiten pärjää pieni ihminen, sillä hänellä on seikkailumieltä sekä illuusio ulospääsystä.

Nieminen käyttää kielikuvia uutterasti. Selkeästi rajattu kieli ei sinkoile holtittomasti kuvasta toiseen, mutta jatkuva metaforan käyttö ajaa runoilijan ajoittain nurkkaan. Kun yllätyksellisyys uupuu, jää kielikuva laimeaksi tai väkinäiseksi. Vahvimmillaan Nieminen tasapainoilee arkisen ja vinksahtaneen välimaastossa.

Muovin kukkia päivittää Charles Baudelairen Pahan kukkien runousoppia. Kauneus ei enää idä dekadenssissa tai paheissa, vaan muovissa ympärillämme.

Jussi Kaskinen