Ujo mieskirjailija häpeää

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia.
144 sivua. Otava 2010.”Ei sitä ruikutusta pirukaan jaksa lukea”, tokaisee rempseä kaverini, kun kerron, kuinka osuva ja tarkka Petri Tammisen uusin kirja minusta on.

Kaverini todennäköisesti kuuluu siihen ”miesten maailmaan”, johon minä ja Tamminen emme, vaikka meidät miehiksi lajitellaankin. Ehkä meillä sitten on niitä muita hyviä ominaisuuksia, jotka on valittu Tammisen kirjan nimeksi.

Muita hyviä ominaisuuksia koostuu paristakymmenestä luvusta, novellista, esseestä tai miksi ne nyt määritelläänkin. Päähenkilö ja kertoja on ujo mieskirjailija, joka kamppailee jatkuvasti häpeän kanssa. Hän tuntee itsensä riittämättömäksi useimmissa arkisissa asioissa ja tilanteissa.

Vaikka nämä asiat ja tilanteet ovat tapahtumahetkellä päähenkilölle traagisia, kerrottuina niihin syntyy huumoria, joka saa myötäelämään kirjailijan kanssa.

”Oikea mies ei mieti miehuuttaan vaan elää sitä”, Tamminen summaa. Tamminen mieluummin elää kirjoissa.

Paitsi painimisesta itsensä ja mieheyden kanssa, Muita hyviä ominaisuuksia kertoo kirjailijana olemisesta. Kirjailijan ammatti nykyään nimittäin jakautuu kahteen: osan vuodesta hän kirjoittaa ja lopun vuodesta hän esiintyy kirjailijana viestimissä, messuilla, kirjailijakokouksissa, kirjakaupoissa, kirjastoissa ja mihin nyt joku hänet keksii pyytää.

Sitä kutsutaan markkinoinniksi. Kuten Tamminen osuvasti huomauttaa, ”kirjoja ei enää lueta, niistä keskustellaan”.

Ristiriita muodostuu siitä, että kirjailijat suurelta osin ovat ihmisiä, jotka kirjoittavat luodakseen ja ollakseen omassa maailmassaan. Kun oikea työ on tehty, edessä on se puoli työstä, joka ei oman päänsä sisällä elävälle ole useimmiten luontaista: puhua, vastailla eli elää ”tyypillistä estradiviihdyttäjän elämää”, kuten Tamminen sen panee.

Tämän kirjan helmi Arvokkaasti, älykkäästi, rauhallisesti on hykerryttävä kolmiosainen tarina tästä ristiriidasta.

Tammisen lause on ehjä ja puhdas. Pari tarinoista olisi ehkä voinut jättää pois kokonaisuuden kärsimättä, mutta kirjalla on tietysti oltava mittansa. Viimeinen luku asemoi kirjailijan ja lukijan suhteen mestarillisen yksinkertaisesti.

Juha Virkki