Suuren kokemuksen jäljillä
20.1.2010 4:00
Anna Kortelainen: Hurmio - oireet, hoito, ennaltaehkäisy. 499 sivua.
Tammi 2009.Anna Kortelaisen Hurmio - oireet, hoito, ennaltaehkäisy käsittelee olotilaa, jossa järki on unohdettu ja tunteet saavat vallan. Olotilan nimi on Stendhalin syndrooma.
Syyskuussa 1811 ranskalainen kirjailija Stendhal vierailee Firenzessä Santa Crocen kirkossa. Kirkon taideteokset ovat viedä häneltä järjen. Hän hurmioituu, kadottaa ajan ja paikan tajun, on kuolemaisillaan. Stendhalin syndrooma on syntynyt.
Stendhalin syndrooma on se hullaantunut hetki taideteoksen edessä; esteettinen kokemus, jolloin muu maailma menettää merkityksensä. Se paniikin tunne.
Kortelainen lähestyy syndroomaa monelta kantilta. Viitekehys ja metataso on lääketieteen. Ollaan tunteen ja järjen rajamailla. Kutsutaan kokoon hoitotiimi, johon kuuluu eri aikakausien lääkäreitä ja ajattelijoita, aina Platonista Oliver Sacksiin. Kukin sanoo sanansa.
Kartoitusprosessi on varsin medikaalinen: tehdään diagnoosi, katsotaan oireet, luetaan sairaskertomuksia, verrataan muihin ilmiöihin. Tutkitaan ilmiötä niin reaalimaailmassa kuin kirjallisuudessakin. Kuultavina ovat Proust, Dostojevski, Flaubert... Käsitellään myös musiikkia, rakastumista ja muita sukulaisilmiöitä.
Kortelaisen aiemman, hysterian historiaa kartoittaneen, Levoton nainen -teoksen tavoin Hurmio pureutuu medikalisoidun ilmiön kulttuurihistorialliseen ja yhteiskunnalliseen puoleen. Siihen, miten ilmiö rakentuu, miten sitä hahmotetaan, missä sen rajat kulkevat. Sekä tietysti siihen, mitä ilmiö kertoo ajastaan.
Kirja on hurmiotilan ylistys. Taideteoksen, musiikin tai äkkirakkauden edessä koettu hetki ei käänny yhteen ainoaan selitysformaattiin. Hurmio on selittämätön, vahva, sukua taiteelle, rakkaudelle ja varmaan elämän tunteelle.
”(arkiajattelussa) tunnemyrsky on jotakin, mikä tapahtuu ihmiselle, jonka se ottaa valtaansa ja pauloihinsa. Sen armoille joutuu tahdosta riippumatta. Tunnetila on mieleen rynnistävä pyörremyrsky, jota voi kontrolloida ihan yhtä vähän kuin sen fyysisiä oireita...”
Kortelainen pyrkii ironisoimaan maailmaa, joka yrittää tukahduttaa tai järkeistää suuret kokemukset, ja sellaisessahan me elämme.
Teos kuitenkin ajoittain läkähtyy sisällön laajuuteen. Valtavan taustatyön tehnyt Kortelainen vyöryttää faktoja, nimiä, teorioita ja anekdootteja. Mitään ei katsota kovin syvällisesti. Tietoa on paljon. Romaanien henkilöhahmojen kokemukset rinnastetaan muitta mutkitta reaali-ihmisten kokemuksiin.
Se, mikä alkaa mielenkiintoisena ja assosioiden kulkevana ajatuskulkuna, on paikoin aiheeseen perehtymättömälle raskasta luettavaa kulttuurihistoriallista nimien pudottelua. Itse jäin kaipaamaan punaista lankaa, asiat käsitteellisemmälle tasolle nostavaa katsantoa.
Hurmion hurmaa ei kuitenkaan käy kiistäminen.
LEENA-KAISA LAAKSO
