Vapauta villi vanhemmuus

Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat. Suomennos: Mirja Muurinen.
Basam Books 2009.Piltinviljely ja -kasvatus tuntuu olevan nykyisin ryppyotsaista ja holhoushenkistä. Vanhemmuudesta on tehty uusi laji elämän kilpakentillä. Direktiivit, viranomaiset ja kasvatuksen superammattilaiset ohjailevat, valvovat ja mittailevat onnistumista tässä vaativassa tehtävässä.

Oikea joulupukki ei kuitenkaan koskaan kysyisi: No, onkos täällä kilttejä vanhempia, jotka kasvattavat yhteiskuntakelpoisia sinisilmiä ja silkohapsia? Sen sijaan voisi hyvin kuvitella joulupukin soittelevan ukulelea brittiläisen kirjailijan Tom Hodgkinsonin kanssa lasten kirmaillessa omissa leikeissään ja käydessä välillä kiskaisemassa pukkia parrasta.

Hodgkinson on vallan mainio veikko ellei peräti vallankumouksellinen. Uusimmassa kirjassaan Joutilaat vanhemmat hän käskee polttamaan kaikki kasvatusoppaat ja pläjäyttää ihailtavan itsevarmasti tilalle teesinsä joutilaasta vanhemmuudesta.

Jos joutilaisuus kuulostaa kirosanalta tai tuo mieleen laiskuuden, vetelehtimisen ja maleksimisen, kannattaa muistuttaa itseään, että jalo joutilaisuus on jonninjoutavan puuhastelun vastahyve ja luovuuden edellytys.

Manifestin ytimessä on lasten jättäminen rauhaan. Ja sehän ei ole sama asia kuin välinpitämättömyys tai vastuuttomuus.

Joutilas vanhemmuus tarkoittaa pikemminkin sitä, että vanhemmat eivät raada töissä, yrittävät tulla toimeen vähemmällä rahalla eivätkä järjestä lapsilleen liikaa aktiviteetteja ja virikkeitä. Se on sekoitus boheemia elämäntyyliä, pyhää huolettomuutta sekä tervehenkistä paluuta lähemmäs luontoa ja entisiä aikoja.

Hodgkinson ammentaa muun muassa monia ajatuksia 1600- ja 1700-luvuilla eläneiltä filosofeilta. Kirjan ensimmäinen versiokin on kirjoitettu vanhanaikaisesti kynällä.

Joutilaat vanhemmat ymmärtävät käyttää hyväkseen lasten luontaista puuhastelun halua eli hyödyntävät lapsityövoimaa. Lapsista tulee pelottomia, rohkeita ja itseensä luottavia, kun he oppivat huolehtimaan eri asioista. Tässä on syvimmiltään kyse lapsen kunnioittamisesta ja luottamuksesta tätä kohtaan.

Hodgkinson arvostaa myös käsillä tekemistä ja kannustaa tekemään lasten kanssa kaikkea mahdollista.

Arvatenkin tukkapöllyä saa kilpailuhenkinen puurtaminen koulussa ja lukemattomien harrastusten parissa siinä missä kaupallisuus, tietokonepelit, televisio ja muut viihdykkeet. Mutta ei se tarkoita sitä, ettei kirjailijan talossa pelata ikinä tietokoneella!

Hodgkinsonin kirja on kiehtovan erilainen, innoittava ja rohkaiseva. Sen jälkeensä jättämä hehku ei tunnu hiipuvan vaan lämmittää kuin mukillinen glögiä.

HELENA RINTALA