LAPPEENRANTALAINEN

luontokuvaaja Tapani Räsänen on julkaissut kirjan nimeltä Suomen suvi. Se on lahjakirjaksi tarkoitettu kaunis kuvateos, joka s..." />

Kirja-arvostelut

Vielä on kesä jäljellä

10.12.2009 4:00

Suomen suvi -kirjan kuvitusta.
Kuvaaja: TAPANI RÄSÄNEN

LAPPEENRANTALAINEN

luontokuvaaja Tapani Räsänen on julkaissut kirjan nimeltä Suomen suvi. Se on lahjakirjaksi tarkoitettu kaunis kuvateos, joka sopii myös jokamiehen johdatukseksi lähiluontoon. Maisemat ja lajit yksityiskohtineen näyttäytyvät uudessa valossa, kun niitä tarkkailee ympäri vuorokauden.

Joutsenolaisen kirja alkaa aamusta, joka vasta lupaa valoa. Kaste verhoaa kasvit ja hyönteiset, usva lepää suolla ja järvellä.

Saniaislehto pysyy päivälläkin hämyisänä, mutta järvenselkä peilaa pilviä ja kimmeltä auringossa, ja niityllä riittää kukkien ja perhosten väriloistoa.

Eläinkuvien lajikirjo ulottuu hyönteisten toukista hirviin. Eniten on lintuja, ilmeikkäistä lähiotoksista perhepotretteihin.

Kesäpäivä tummuu auringonlaskun loimahdusten jälkeen siniseen hämärään, mistä nousee täysikuu, ukonilma ja lopuksi aurinko uuteen päivään.

Suomen suvi henkii raukeaa luonnonrauhaa. Kuvat muistuttavat varsin viitteellisesti, että idyllissä käydään alati kamppailua olemassaolosta: pitää pariutua, pesiä, kasvattaa, kasvaa ja olla valppaana, yötä myöten.

Hämärissä lähtevät liikkeelle saalistajat, joista hellyttävin on ketunpoika kalikka suussaan. Karhut Räsänen on tavoittanut lyömässä painia kesäyössä.

Ihmisiä ei näy yhdessäkään kuvassa. Suomen suvi esittelee luonnon kauneutta ja rikkautta, jota ihmistoiminta ei ole turmellut.

Sama linja on Tapani Räsäsen kaikissa luontokuvakirjoissa. Niitä on ilmestynyt vuodesta 1994 alkaen yhteensä viisi, useimmat omakustanteina.

Edellinen oli vuonna 2007 ilmestynyt Vuodenajat - luontomme katoavaa kauneutta. Siinäkään Räsänen ei näytä uhkakuvia, vaikka murehtii sanallisesti talvien vesittymistä.

Suomen suvi muistuttaa, että vielä on kesä jäljellä. Kirjan kannen kuvaparissa muistutus näyttää liiankin heleältä, ainakin joulukuun kaamoksessa katsottuna.

Kirjan tekstinä on tunnelmoivia kuvauksia eri vuorokauden ajoista ja toteavia kuvatekstejä, myös englanniksi.

LEENA SALLINEN

KIRJA


Tapani Räsänen: Suomen suvi, Summer in Finland. 2009. 152 sivua.

Arvostelut

Keskustele

Palaute

Anna palautetta toimitukselle tästä.

Kritiikkiportti

Krittiiportti-portaaliin pääset tästä